Ministeriöt johtavat likipitäen jokaista hallinnonalaa. Ei ole sektoria, joilla ministeriöt eivät vaikuttaisi. Ministeriöiden ohjauksella, suosituksilla ja esimerkillä on vaikutusvaltaa.
”On tärkeää, että ministeriöt näyttäisivät esimerkkiä etätyömahdollisuuksista, ja että etätyöehdoista annettaisiin sovellutuksia koko yhteiskunnan käyttöön”, Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen linjaa.
Etätyön eduista on ollut tietoa jo pidempään, mutta koronakriisi vasta on näyttänyt etätyön todella olevan toimiva, jopa toivottava työtapa.
”Kaikkiin töihin etämahdollisuudet eivät sovi, eikä varmasti mitään työtä voi tehdä tapaamatta muita koskaan. Kuitenkin valtaosassa töitä on runsaasti etämahdollisuuksia, ja näistä on syytä saada tietoa”, Markkanen peräänkuuluttaa.
Parhaiten etätyön mahdollisuuksissa on näyttänyt esimerkkiä työ- ja elinkeinoministeriö, joka julkaisi viime keväänä selvityshenkilö Tytti Määtän laatiman raportin, jonka teko oli aloitettu jo hyvissä ajoin ennen koronaa. Puolustusministeriö aloitti selvityksen teon vuosi sitten.
”Julkinen sektori, järjestöt ja myös yritysmaailma odottavat ministeriöiltä etätyölinjauksia. Milloin näitä on luvassa? Valtionhallinnon tulee näyttää esimerkkiä!” Markkanen paaluttaa.
”Etätyön johtamiseen ja yhteisiin käytäntöihin tarvitaan yhteneväiset pelisäännöt. Työnantajan on voitava antaa tarvittava tuki, jotta työntekijällä on kaikki etätöihin tarvittavat valmiudet ja taidot”, Markkanen korostaa.