Linda Lähdeniemi Keskustanuorten kuntavaalikoordinaattoriksi

Uutiset maanantai 30.11.2020
LindaLähdeniemi

Suomen Keskustanuoret on valinnut määräaikaiseen kuntavaalikoordinaattorin tehtävään Linda Lähdeniemen.

Lähdeniemi on toiminut jo pidempään Keskustanuorissa toiminnanjohtajana Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Hän on 23-vuotias journalistiikan opiskelija, joka on toiminut Keskustanuorten töiden lisäksi muun muassa eduskunta-avustajana ja toimittajana.

”Olen erittäin innoissani aloittamassa kuntavaalikoordinaattorin työtä. Kuntavaalityö on alkanut Keskustanuorissa jo aktiivisesti ympäri Suomen, mutta nyt olisi tarkoitus laittaa seuraava vaihde silmään ja lähteä tarmokkaasti kohti kuntavaalikevättä,” Lähdeniemi täräyttää.

Korona luo haasteita kampanjatyöhön, mutta Lähdeniemi uskoo siitäkin selvittävän yhteistyön voimalla.

”Yhteistyön merkitys näissä kuntavaaleissa tulee olemaan avainasemassa. Onkin hienoa päästä tekemään näitä vaaleja yhdessä liiton, piirien ja jäsenistömme sekä tietenkin puolueen kanssa!”

”Olemme tehneet Lindan kanssa jo aiemmin töitä yhdessä. Hänen asenteensa työntekoa kohtaan on ihailtavaa. Lindalla on myös erittäin vahva osaaminen kuntapolitiikasta, loistavat viestinnälliset taidot ja rautainen järjestöosaaminen. Uskon, että kaikki nämä ominaisuudet valjastettuna koko järjestön käyttöön tulevia kuntavaaleja varten antavat erinomaiset lähtökohdat viedä meidän huikea ehdokasjoukko kohti nuorkeskustalaista vaalivoittoa,” Keskustanuorten pääsihteeri Miikkael Azaize luottaa.

Kuntavaalikoordinaattori aloittaa tehtävässään tiistaina 1.12.2020 ja tulee tukemaan nuoria ehdokkaita ja Keskustanuorten piirejä kuntavaaleihin valmistautumisessa.

Lisätietoja:

Linda Lähdeniemi
linda.lahdeniemi@keskustanuoret.fi