Keskustanuorten järjestösuunnittelijan sijaiseksi on valittu sisäisessä rekryssä oululainen toiminnanjohtaja ja yrittäjä Marko Soini, 30. Soinin pääasiallinen työ Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Keskustanuorten toiminnanjohtajana jatkuu järjestösuunnittelijan työn ohessa, mutta huomattavasti pienemmällä tuntimäärällä. Piirijärjestöt tiedottavat Soinin tehtävien sijaisuuksista myöhemmin.
Järjestösuunnittelijan määräaikainen tehtävä avautui tulevan kevätkauden ajaksi nykyisen järjestösuunnittelijan Anna-Leena Veteläisen siirtyessä tammikuussa kuuden kuukauden opintovapaajaksolle.
”Kiitän liittoa mahdollisuudesta tulla sijaistamaan tähän tehtävään. Järjestösuunnittelijan toimi on haastava. Näin poikkeusaikana luoviminen ja soveltaminen tehtävässä korostuu entistä enemmän. Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea tuleva vuosi tuo tullessaan, ja tämä on samalla minulle itselleni suuri mahdollisuus kehittää omia taitojani lisää”, Soini sanoo.
”Marko tuntee järjestön läpikotaisin, koska on pitkään ollut aktiivinen toimija omassa piirissään ja viimeiset pari vuotta myös työntekijänä. Järjestösuunnittelijan työ on vaativaa ja edellyttää laajaa osaamista. Tehtävää hoitava henkilö on sekä liiton että piirien luottopakki, jonka työpöydän kautta kulkee suuri osa Keskustanuorten arkeen vaikuttavista asioista. Tuota tehtävänkuvausta ajatellessa olen täysin varma, että olemme hyvissä käsissä Markon tarttuessa ohjaksiin”, Keskustanuorten pääsihteeri Miikkael Azaize kehuu.
Soini aloittaa tehtävässä tammikuun puolivälissä.
Lisätietoja
Marko Soini
+358 45 2050 677
marko.soini(a)keskustanuoret.fi