Kesäkuun kuntavaaleissa on satoja innokkaita nuoria ehdokkaita. Keskustan ehdokkaista noin kymmenen prosenttia on nuoria, ja tätä voidaan pitää hyvänä määränä. Nuoret keskustalaiset haluavat olla rakentamassa tulevaisuuden kotikuntia ja -kaupunkeja; he haluavat olla huolehtimassa jokaisen kunnan elinvoimasta.
Kunnissa on monia luottamuselimiä, ja on tärkeää, että nämä kaikki ovat mahdollisimman edustavia. Sukupuolten tasaisesta edustuksesta eri toimielimissä on huolehdittu kiintiöillä, mutta ikäjakaumasta huolehtiminen perustuu paikkaneuvotteluihin. Keskustanuorten mielestä on välttämätöntä, että neuvotteluissa muistetaan myös nuoret.
”Olen kuullut sekä hyviä että huonoja tarinoita nuorten kohtelemisesta vaalien jälkeen. Haluan kiittää heitä, jotka ovat olleet tukemassa nuoren kuntapäättäjän valintaa vastuulliselle paikalle. Samaan aikaan Keskustanuoret odottaa puolueelta selkeää ohjeistusta, jossa painotetaan myös nuorten huomioimista paikkoja jaettaessa. Tässä asiassa paljon vastuuta lankeaa pitkänlinjan kuntapäättäjille, jotka voivat olla myötävaikuttamassa nuorten asemaan paikkoja jaettaessa”, Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen toteaa.
Tässä ei valitettavasti ole aina onnistuttu, esimerkiksi tarkasteltaessa kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajien ikäjakaumaa, huomataan Kuntaliiton selvityksistä, että tällä vaalikaudella liki puolet puheenjohtajista ovat olleet 50–64-vuotiaita, keski-iän kohotessa 52-vuoteen. Alle 30-vuotiaat puheenjohtajat voi melkein laskea yhden käden sormilla. Puheenjohtajien sukupuolijakaumassakin on korjattavaa.
Keskustanuorten valtuuskunnan mielestä nuoret eivät ole vain listan täytteenä mukana. Suomalaisten kuntien elinehto ovat innokkaat ja tulevaisuuteen katsovat nuoret kuntapäättäjät, joille uskalletaan antaa valtaa ja vastuuta. Nuorten keskustalaisten ehdokkaiden hartiat kyllä kestävät sen.
”Haluan myös kannustaa kaikkia äänestämään nuorta ehdokasta. Erityisesti osoitan sanani nuorille. Kunnissa on nyt aika tehdä nuorten vallankumous. Nostetaan tänä kesänä nuorten äänestysaktiivisuutta, saadaan valtuustoihin läpi ennätysmäärä nuoria valtuutettuja, ja annetaan nuorten äänen kuulua”, Markkanen linjaa.
Kuntavaaleissa voi äänestää vaalipäivänä 13. kesäkuuta tai ennakkoon kotimaassa 26.5–8.6.
Kannanotto on hyväksytty Keskustanuorten valtuuskunnassa 22.05.2021.
Lisätiedot
Hanna Markkanen
Keskustanuorten puheenjohtaja
+358 50 384 6820
hanna.markkanen(a)keskustanuoret.fi