Kepu ulos kaapista!

Blogit keskiviikko 30.06.2021

“Gay rights are human rights”

Hillary Clinton

On eriskummallista, että tänä vuosikymmenenä ihmisiä halutaan laittaa tietynlaiseen muottiin. Muottiin, joka pakottaa meidät johonkin sellaiseen jota emme todellisuudessa ole. Kun Pride-kuukausi lähenee kalenterissa, saa aihealue monet poliitikot kummasti hiljentymään. Heistä kovin montaa ei näy juhlistamassa tätä juhlaa. Passiivinen reagointi antaa vääränlaisen viestin niin omille aktiiveille kuin äänestäjillekin. Moraalisten kriisien alla suurimpia luopioita ovat puolueettomat.

Miten on mahdollista, että näin edistyksellisessä Suomessa suhtaudutaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin edelleen syrjivästi? Samalla tavalla Suomessa hyväksytään ihmiset, joiden perhemalli on konservatiivinen. Miksi tätä ei nähdä samalla tavalla vääränä? Hyvään yhteiskuntamalliin kuuluu erilaisten ihmisten hyväksyminen. Jokainen ihminen on merkityksellinen: ajatteli hän mitä tahansa. Keskustan syvintä ydintä on ihmisyyden vaaliminen ja edistyksen lipun kantaminen. Silloin kun tämä lippu laahaa maassa, on nimenomaan meidän tehtävämme nostaa se yhdessä entistä korkeammalle.

Pride-viikko on symbolinen viikko, joka on kunnianosoitus myös ihmisten ennakkoluulojen poistamiseen. Pride-viikkoa ei pidä vähätellä ja paheksua. Pride-viikko rakentaa yhteiskunnasta aina himpun verran suvaitsevamman. Siihen myös politiikassa pitäisi aina pyrkiä ja pystyä. 

On pysäyttävää, että olemme kasvaneet ja elämme maassa, jossa kansanedustaja on voinut esimerkiksi verrata seksuaalivähemmistöjä eläimiin, maassa jossa seksuaalivähemmistöt ovat joutuneet taistelemaan itselleen ihmisoikeuksia ajoittain kovassakin vastatuulessa. Muuan kansanedustaja totesi myös pari vuotta sitten, että mikäli hän olisi presidentti niin “homoja ei linnan juhlissa nähtäisi”.

Tämänkaltainen puhe osoittaa, että meillä on vieläkin valtavasti työtä edessä turvallisen ja yhdenvertaisen yhteiskunnan saavuttamiseksi. Tasa-arvo ei ole liikaa pyydetty. Turvallisuus ei ole liikaa pyydetty. Vapaus ei ole liikaa pyydetty

Keskustalaisessa ideologiassa on yhdistynyt upeasti monialainen ajattelumaailma ja kapeakatseisuudesta poispäin kääntyminen: me haluamme olla luomassa kompromisseja. Me haluamme nähdä erilaisia näkökulmia. Kokoamme nämä eri tavoin pohdiskelevat yhteen. Oli kyseessä ajatusmaailmaltaan liberaali tai konservatiivi, tulisi ihmisten pystyä elämään rauhassa rinnakkain toisia kunnioittaen, toisten ihmisarvoa loukkaamatta. Toisten kunnioittaminen ja mielipiteiden yhteensovittaminen on kestävän politiikan ydintä. Astutaan yhdessä historian oikealle puolelle.

Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan Suomessa 1. maaliskuuta 2017 kansalaisaloitteen pohjalta, joka keräsi 166 851 allekirjoitusta. Tämä antoi niin meille kuin maailmallekin vahvan signaalin siitä, kuinka Suomi on valmis ottamaan paikkansa tasa-arvon kärkimaana ja arvojohtajana. Vuonna 2019 tehty eurobarometri osoittaa, että 80 prosenttia suomalaisista uskoo, että seksuaalivähemmistöillä kuuluu olla samat oikeudet kuin valtaväestöllä. Vaikka rakenteellisia mahdollistajia on tarjottu vähemmistöille, paljon on vielä tehtävää. 

Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat jatkuvan hyökkäyksen kohteena. Viime aikojen vastenmielinen lakiuudistus Unkarissa sekä Uefan kaksinaismoralismi ovat oivia esimerkkejä siitä, kuinka taantumukselliset voimat polkevat oikeuksia häikäilemättömästi siirtääkseen huomion pois omista poliittisista heikkouksistaan. 

Tällä viikolla  28.6.-4.7. Suomessa vietetään Helsinki Pride -viikkoa. Tämä viikko on kunnianosoitus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Tämä viikko muistuttaa meitä myös siitä, että maailma on vielä epäoikeudenmukainen tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan. Tasa-arvon eteen on vielä paljon tehtävää  ja poliittisia päätöksiä tarvitaan. 

Maria Pulkka
Keskustanuorten kansainvälisten asioiden sihteeri
maria.pulkka(a)keskustanuoret.fi

Aapeli Rytkönen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
rytkonen.aapeli(a)gmail.com