Nuorkeskustan johto ehdolle aluevaaleihin – ”Näissä vaaleissa päätetään lähipalveluista”

Uutiset perjantai 19.11.2021

Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen ja Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Eveliina Leskelä lähtevät ehdolle aluevaaleissa Pohjois-Pohjanmaalla. Markkanen toimii valtuutettuna kotikunnassaan Kempeleessä ja opiskelee hallintotieteitä Lapin yliopistossa. Leskelä viimeistelee luokanopettajan opintojaan Oulun yliopistossa ja työskentelee Keskustan eduskuntaryhmässä viestintäasiantuntijana.

–  Pidän tärkeänä, että sosiaali- ja terveyspalveluissa otetaan huomioon ihmisen koko elämäntilanne. Hoitoketjut täytyy saada sujuviksi ja yhteistyö toimivaksi eri toimijoiden välillä. Olipa kyseessä murtunut mieli tai murtunut jalka, niin hoitoon pitää päästä, Markkanen toteaa.

Keskustaopiskelijoiden Leskelä nostaa esille etenkin nuorten mielenterveyspalveluiden parantamisen ja henkilöstön hyvinvoinnin.

– Yhteiskuntamme huutaa ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä. Ei voi olla niin, että mielen pahoinvointiin saa hoitoa vasta, kun mieli on jo särkynyt. Tässä on otettava huomioon myös he, jotka työskentelevät alalla. Akuutin mielenterveyskriisin rinnalla tikittää valtava henkilöstöpommi. Jo nyt hoitoalalla työskentelevät henkilöt uupuvat työtaakan ja ovat vaihtamassa alaa työn kuormittavuuden vuoksi. Tähän kokonaisuuteen on herättävä, jatkaa Leskelä.

Sekä Markkanen että Leskelä kummeksuvat oppositiosta kuuluneita ääniä palveluiden keskittämisestä ja hallintohimmeleistä.

– Onneksi maasta löytyy puolue nimeltä Keskusta, joka toimii kansanvallan ja lähipalveluiden eteen. Meille ihminen on kaiken keskiössä. Tarvitsemme aluevaltuustoihin uteliaita ja luovia päättäjiä, jotka kantavat vastuuta koko hyvinvointialueesta ja sen ihmisistä sekä palveluista. Näissä vaaleissa päätetään, lähdemmekö kylmän keskittävän, vai tasavertaisten lähipalveluiden tielle, puheenjohtajakaksikko päättää.

Lisätiedot:

Eveliina Leskelä
Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja
+358 50 389 7260
eveliina.leskela(a)keskustaopiskelijat.fi