Keskustanuorille vaikuttavia paikkoja – salolainen Maija Kymäläinen, 22, nousemassa lasten ja nuorten valmistelulautakuntaan

maanantai 28.02.2022

Salolaista Maija Kymäläistä, 22, esitetään Varsinais-Suomen hyvinvointialueen lasten ja nuorten valmistelulautakunnan varsinaiseksi jäseneksi. Valinnasta päätti torstaina 24.2. kokoontunut Varsinais-Suomen Keskustan ylimääräinen piirikokous.

”Kiitän suuresti omasta ja koko nuorten joukkueen puolesta piiriä luottamuksesta. On arvokasta, että nuoret saivat vaikuttamisen paikkoja. Tämä on osoitus siitä, että meillä keskustassa annetaan tilaa myös kasvaa vaikuttavilla luottamuspaikoilla, kiittää Kymäläinen.

Turkulaista Michelle Cederkvistiä, 24, esitetään puolestaan kansalliskielilautakunta varsinaiseksi jäseneksi. Lisäksi kansalliskielilautakunnan varajäseneksi esitetään turkulaista Oscar Hätistä, 29, ja vammaisneuvoston varajäseneksi Johanna Pohjosta, 29.

”Nuorissa on voimaa ja nuoret elävät tehtyjen päätösten kanssa pisimpään. On tärkeää, että nuorten ääni tulee kuulluksi hyvinvointialueen päätöksenteossa. Siksi myös hyvinvointialueen nuorisovaltuuston toimintaedellytykset on turvattava”, linjaa Kymäläinen.

Lisätiedot:

Maija Kymäläinen
Varsinais-Suomen Keskustanuorten puheenjohtaja
maija.kymaelaeinen@gmail.com
050 407 5757