Aluksi on todettava, että nykyisen hallituksen tekemät korotukset opintorahan tulorajoihin tälle ja ensi vuodelle ovat positiivinen asia korkeakouluopiskelijoiden taloudelliselle hyvinvoinnille. Opiskelijalla on mahdollisuus ansaita noin 25 % vuodessa enemmän kuin viime vuonna ja ensi vuonna tulorajat nousevat nykyistä enemmän. Puhutaan noin 50 % nostosta tulorajoihin vuodessa. Tämä on positiivinen asia, sillä työnteosta ja ahkeruudesta opiskeluiden ohella kuuluukin palkita, ei rangaista.
Tokihan tulorajojen korottamisella on vaikututusta vain korkeakouluopiskelijoihin, joilla on mahdollisuus tehdä töitä opintojen ohella. Korkeakouluopiskelijat, joilla ei ole aikaa tai mahdollisuutta tehdä töitä, tällä ei ole vaikutusta heidän taloudelliseen tilanteeseensa. Tästä hyvänä esimerkkinä on allekirjoittanut.
Vuoden 2017 syksystä lähtien voimaan tulleet opintorahan leikkaaminen, indeksikorotusten jäädyttäminen ja opintotuen lainapainotteisuuden lisääminen olivat sellainen päätös kokonaisuutena, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Samaan aikaan opiskelijoiden odotetaan valmistuvan nykyistä nopeammin, jotta he pääsisivät työelämään.
Korkeakouluopiskelijoiden taloudellinen tilannetta on pyrittävä parantamaan, sillä taloudellisesti epävarmalla tilanteella on vaikutusta opintoihin ja sekä myös henkiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Taloudellisen epävarmuuden aiheuttama stressi voi pahimmassa tapauksessa johtaa valmistumisen jälkeisiin välivuosiin, mielenterveyden ongelmiin tai jopa opintojen keskeyttämiseen. Näillä negatiivisilla reaktioilla korkeakouluopiskelijan heikkoon taloudelliseen tilanteeseen opiskeluiden aikana on negatiivista vaikutusta myös valtion talouteen menetettyinä verotuloina.
Näkisin tässä tilanteessa ehkäpä parhaimpana ratkaisuna korkeakouluopiskelijoiden taloudelliseen tilanteeseen opintorahan korottamisen nykyistä korkeammaksi tai keskustanuorten kannattaman perustulomallin. Toki kyseisen perustulomallin toteuttaminen vaatisi koko sosiaaliturvajärjestelmän remonttia, joten ehkäpä nopeampi laastari opiskelijoiden taloudelliseen haavaan olisi opintorahan korottaminen. Tämä toimenpide tukisi opiskelijoiden taloudellista, henkistä ja psyykkistä hyvinvointia.
Taloudellisen tilanteen varmuus tuo turvaa, jolla voi olla kauaskantoiset vaikutukset sekä nykyhetkessä että tulevaisuudessa.
Juho Väisänen, Keskustanuorten liittohallituksen varajäsen