Viime päivinä olen seurannut huolestuneena Putinin hyökkäyssodan seurannaisvaikutuksia. Lännen poikkeuksellisen kovat talouspakotteet ja yritysten vetäytyminen Venäjältä ovat olleet tarvittava voimannäyttö. Muutos lähtee usein sisältä ja Venäjän eristäminen ja taloudelliset voimakeinot palvelevat varmasti tätä tavoitetta.
Keskustanuoret tuomitsee Putinin hyökkäyssodan ja sotarikokset yksiselitteisesti, sekä tukee kansainvälistä yhteisöä pakotteiden asettamisessa. Samalla kannamme kasvavaa huolta yleistyvästä venäläisvihasta. Maamme merkittävä venäläisvähemmistö ei ole syyllinen Putinin hallinnon tekoihin. Venäjän nykyisten lakien puitteissa hallinnon kritisointi voi johtaa rangaistuksiin joko itselle tai perheenjäsenille. Tämän lisäksi on huomioitava, että maahamme on jo saapunut liuta ukrainalaisia pakolaisia ja vaarana on, että he joutuvat myös venäläisvihan kohteeksi.
Yritysmaailma ja esimerkiksi urheiluliitot ovat toimineet ihailtavalla vauhdilla ja asettaneet osaltaan painetta Venäjän valtioon. Osa kehityksestä on kuitenkin sellaista, josta olen huolissani. Lidl sulki kiireesti kaiken venäläistaustaisen ulos myynnistään riippumatta siitä, ovatko tuotteet valmistettu Venäjällä vai esimerkiksi Baltian maissa. Maailmalta nousee esimerkkejä, joissa yritykset kieltäytyvät palvelemasta venäläisiä asiakkaita ja kotimaassa YLEn venäjänkieliset uutiset saavat vihapostia. Venäläiset ihmiset tarvitsevat laadukasta tietoa enemmän kuin koskaan, eikä venäläinen kulttuuri itsessään ole syy nykytilaan tai Putinin toimiin. Raadollisimmillaan Itä-Euroopan tai Baltian alueen yrittäjä on menettänyt tuottonsa vain sen takia, että he sattuvat tuottamaan tiettyyn kulttuuripiiriin kuuluvia tuotteita.
Karkeimpana esimerkkinä R-sana trendaa Twitterissä ja venäläistaustainen vähemmistö on joutunut kohtaamaan panettelua ja jopa suoranaista väkivallan uhkaa maassamme. Tämä on paitsi tuomittavaa myös äärimmäisen lyhytnäköistä huomioiden sen, että venäläisviha ulkomailla on merkittävä osa Kremlin propagandaa, jolla toimia maailmalla oikeutetaan.
On ymmärrettävää, että Putinin toimet aiheuttavat raivoa ja epäuskoa. Tämä ehdollistuu helposti kaikkeen, mikä Venäjään liittyy. Tarvitaan kuitenkin malttia, lämmintä sydäntä ja avointa mieltä. Pyrkimystä ymmärtää, kuinka ahtaalla tavallinen, länsimaihin siirtynyt ja Putinia vastustava venäläinen elää juuri nyt. Ymmärrystä siitä voimattomuudesta, jota voimalla kansaa hallitseva koneisto on oppositiolle maassa aiheuttanut. Pyrkimystä keskusteluun, tuen ilmaisuun ja tien viitoittamiseen. Viestin tulee olla selvää: meidän vihollisemme on Vladimir Putin ja hänen valtakoneistonsa – Venäjän kansa ansaitsee parempaa!
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksa lyötiin totaalisesti polvilleen, ja sen kansalaisille jäi vain katkeruus ympäröivää maailmaa kohtaan. Kaikki tiedämme, miten se tarina päättyi. Putinin valintojen johdosta Venäjä tullaan lyömään polvilleen sotaan syyllisenä tahona. Selän kääntäminen tavallisille venäläisille, venäläisen kulttuurin häivyttäminen tai heidän luokittelu ”kakkosluokan kansalaisiksi” on kuitenkin yksiselitteisesti väärin, eikä auta ulos pahuudesta. Vain ymmärtämällä venäläistä tavallista kansalaista, arvostamalla venäläistä kulttuuria ja tarjoamalla vaihtoehtoa nykytilanteelle, voimme tukea kansalaisten irtautumista Putinin otteesta ja siirtymää kohti demokraattista ja kansainvälisiä sopimuksia kunnioittavaa valtiota.
Jere Tapio, Keskustanuorten varapuheenjohtaja