Yli seuraavan auringonlaskun
Lähtölaukauksena Keskustan kehittämiselle on rakkaus, huoli ja toivo. Rakkaus kansanliikettä kohtaan, huoli siitä, että kehitys ajaa ohitsemme ja toivo uudesta aatteellisesta keväästä. Tämä maa tarvitsee Keskustaa, mutta vain jos pääsemme jälleen kiinni sen edellytyksiin ja ihmisten ajatuksiin. Tahdomme pohjustaa sitä työtä; rohkeasti ja edistyksen lippu liehuen.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään
Nykyajan viestinnän pitää olla nopeatempoista ja jatkuvasti kehittyvää, suunnitelmallista, mutta yllättävää. Keskusta ei puhuttele kansalaisia kuten ennen, koska me emme ole kiinnostavia. Viestinnällämme ei ole selkeää kohderyhmää. Keskusta ei voi olla kaikille kaikkea, koska silloin se ei ole mitään kellekään. Maaseudun puolustaminen ei enää riitä, koska keskustalaisuutta tarvitaan myös kaupungeissa. Jossain on vika, sillä nuoriso on tutkitusti hyvin keskellä, mutta kaukana Keskustasta. Siksi viestintään on panostettava huomattavasti enemmän. Ihmisten ajasta kilpailu on aina vain kovempaa, eivätkä ihmiset jaksa enää hidastempoista ja yksitoikkoista politiikan viestintää.Meidän on koulutettava viestijöitämme ja lisättävä resursseja puolueen viestintään, sekä puoluetoimistolla että piireissä.. Vaikuttaminen on vaikeaa, jos meitä ei tunneta eikä sen perusteella äänestetä. Maaliin pääseminen edellyttää viestinnältä strategista ymmärrystä ja alustakohtaista asiantuntemusta.
-Viestintään käytettävä resurssi on kaksinkertaistettava
-Puoluetoimistolle yksi viestinnän työntekijä vastaamaan strategiatyöstä
-Viestintäosastolle alustakohtaista osaamista ja vastuujakoa
-Viestintää tehtävä vahvemmin kohderyhmille suunnatusti
Hallintohimmelistä ihmisten liikkeeksi
Keskusta tunnettiin aikoinaan demokratian esimerkkinä, kansan paikkana vaikuttaa ja olla yhdessä. Puolueen jäsenyys oli tärkeä asia, osa päivittäistä elämää. Näin ei enää ole, eikä se ole puolueen vika, vaan osa yhteiskunnan muutosta. Puolue ei voi jäädä nykymaailman jalkoihin, vaan asema osallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja vaikuttamisen areenana tulee palauttaa. Nykyinen puolueyhteisö ei kaipaa paksua byrokratiaa, vaan matalan kynnyksen mahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä. Järjestörakenteemme on sekava ja raskas, joka vaikeuttaa mukaan lähtemistä. Erityisenä kysymyksenä esiin nousee osastorakenteemme. Osassa maata osastot ovat toiminnan sykkivä sydän, kun toisaalla niitä ylläpidetään vain edustuspaikkojen jakautumisen vuoksi – tämä ei ole tarkoituksenmukaista tai kannustavaa. Sipilän hallituksen tavoin on aika toteuttaa byrokratiatalkoot!
-Puoluekokouksen äänipaikat jaettava perustuen jäsenyyteen, ei osastoihin
-Suoran vaikuttamisen ja osallistumisen kanavia on kehitettävä entisestään
-Mahdollisuudet vaikuttaa ja polku järjestön sisällä on tehtävä jäsenelle selkeämmiksi
Taannuta taika ja vanhoillisuus
Keskustalainen aate on aito, elävä ja edistyksellinen. Sen perusta ei ole yksittäisissä edunsaajissa, vaan jokaisen suomalaisen arjessa. Siksi se onkin monelle paras ja sen tulisi kaikua koko Suomen taajuudella. Kuudessa prosentissa huitelevan nuorisokannatuksemme näkökulmasta on kuitenkin helppoa todeta, että näin ei ole. Tällä hetkellä Keskusta on poukkoileva ja harmaa – menneen maailman edunvalvoja. Meillä ei ole tarjota ihmisille selkeää visiota tulevaisuuden yhteiskunnasta, jota jakaa ja jonka puolesta taistella. Tarvitaan aatteellinen reformi – rohkeutta nostaa arvomme esiin ja rakentaa jälleen tarinaa, johon liittyvä mukaan.
Tiedämme, osaamme ja tunnemme tämän maan arkitodellisuuden. Olemme tekijäporukkaa ja pidämme sen mitä lupaamme. Politiikkamme ydinalueiden osalta kaivataan kuitenkin kipeästi ennakkoluulottomuutta ja uusia avauksia. Aatteemme ytimessä on paljon hyviä elementtejä, jotka jäävät syystä tai toisesta pimentoon. Keskustalaisesta aatteesta voidaan helposti tunnistaa liberaaliutta ja vihreyttä – tarvittavia valmiuksia kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseen.
Tämä maa tarvitsee humaania otetta politiikkaan. Alkiolaisen aatteen ytimessä on ajatus köyhän asiasta. Nykypäivän kontekstissa se on erityisesti ymmärrystä haavoittuvassa asemassa olevia kohtaan ja pyrkimystä oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan. Keskustalaisille ihmisarvo on jakamaton. Meidän paikkamme on kaikkien vähemmistöryhmien takana – ihmisoikeuksien toteutumisen äänekkäänä puolustajana!
Mielenterveyskriisi on todellinen ja vaatii akuutteja ja vakuuttavia toimenpiteitä, sekä kykyä tarkastella kriittisesti suorituskeskeistä yhteiskuntarakennetta. Päihdehaittojen osalta olemme Euroopan kärkeä ja siksi onkin aika myöntää tehdyt virheet ja siirtyä kriminaalipolitiikan nimiin vannomisesta vastuunkantoon ja hoitamaan ongelmia sosiaalipolitiikan keinoin.
Tämä maa tarvitsee vihreää ajattelua. Suomalaiset elävät luonnosta – nyt on aika myös kunnioittaa sen rajoja ja lisätä suojelutoimia. Ilmastokriisi ja luontokato ovat aikamme suurimmat uhkakuvat. Massasukupuuttojen hallitsemattoman ilmastonmuutoksen ja siitä seuraavan globaalin kaaoksen välttämiseksi vaaditaan toimia heti. Olemme kulutuksen kärkipäässä ja korkean osaamisen maa – siksi kannamme aitoa vastuuta. Tunnustamme ylikulutuksen aikamme vitsauksena ja teemme rakenteellisia muutoksia, joilla yhteiskunnan menestyminen ja alati kasvava ylikuluttaminen kytketään irti toisistaan. Maatalouden osalta tunnustamme tarpeen siirtyä kohti kasvipohjaisuutta ja näemme muutoksen sisältämän potentiaalin tuottajalle.
Visio keskustalaisesta aatteesta
Keskustan aate on alkiolainen liberalismi.
Keskusta on humaani liike, joka ei pelkää puolustaa vähemmistöjä.
Keskusta on vihreä liike ja ilmastonmuutoksen ratkaisija, jolla on tahtoa ja kykyä aitoon rakennemuutokseen yhteiskunnassa, tuotannossa ja maataloudessa.
Keskusta tunnistaa ylikulutuksen ja suorituskeskeisen yhteiskunnan ongelmat ja haluaa irtaantua nykymallista yhteiskuntaan, jossa sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen ulottuvuus ovat aidosti tasapainossa.
Keskusta on kansallinen suunnannäyttäjä, jolla on selkeä visio 2050-luvun yhteiskunnasta.
Keskusta on eurooppalaisen yhtenäisyyden vaalija ja globaali arvojohtaja.
Sivistys, humaanius, alkiolainen liberaalius ja ekologisuus, sekä kestävyys tunnistetaan keskustalaisiksi arvoiksi .
Aleksi Sandroos, Keskustanuorten puheenjohtaja
Jere Tapio, Keskustanuorten 1. varapuheenjohtaja
Eemeli Valli, Keskustanuorten 2. varapuheenjohtaja