Keskustanuorten varapuheenjohtaja: Suuri päivä ihmisoikeuksille, surkea puoluedemokratialle

Kannanotot torstai 29.09.2022

Keskustanuorten varapuheenjohtaja Jere Tapio on tyrmistynyt Keskustan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuvien kansanedustajien äänestämiskäyttäytymisestä OmaTahto2020 -kansalaisaloitteen käsittelyssä. Samalla Tapio peräänkuuluttaa kansanedustajien roolia osana puoluedemokraattista päätöksentekoprosessia.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään OmaTahto2020- kansalaisaloitetta. Julkaistu mietintö on mieluisaa luettavaa, sillä siinä valiokunta esittää aborttilainsäädännön kevennystä. Valiokunnan päätöksen mukaan raskaudenkeskeyttäminen tulisi olemaan mahdollista tehdä yhden lääkärin lausunnon ja raskaana olevan omaan tahtoon perustuen raskausviikolle 12 saakka, kun nykyinen lainsäädäntö on vaatinut kahden lääkärin erillisiä puoltavia lausuntoja.

Aborttilainsäädännön kokonaisuudistuksen tarve on ollut tiedossa jo pitkään ja on hienoa, että valiokunta tunnusti osaltaan tämän tarpeen. Abortti on aina suuri inhimillinen kriisi eikä niiden kokonaismäärää tulla laskemaan rajoittamalla tai rankaisemalla. Itse asiassa niin vain lisätään turvattomien aborttien ja henkisen pahoinvoinnin määrää. Esimerkiksi psykososiaalisen tuen painottaminen jo harkintavaiheessa on inhimillinen ja tehokas tapa lähestyä vaikeaa tilannetta.

Omaa tragikomiikkaansa sisältyy siihen, että valiokunnassa linjausta vastustettiin perinteisellä äijäporukalla. Suurinta tyrmistystä aiheuttaa kuitenkin keskustalaisten edustajien selkärangattomuus ja kylmyys. Puolueemme puoluevaltuustossa hyväksytty linja on, että laista tulisi poistaa vaatimus raskaudenkeskeytyksen perustelulle ja kahden lääkärin puollolle.

Vaalikauden aikana eduskuntaryhmämme on osoittanut toistuvaa piittaamattomuutta yhdessä asetettuja linjoja ja arvoja kohtaan. Puoluekokoukset ja puoluevaltuustot ovat toki hienoja hengennostatuksen kannalta, mutta niiden funktio jää hyvin kyseenalaiseksi, mikäli yhdessä rakennettu poliittinen viesti ja tavoitteet ovat puolueemme näkyvimmille toimijoille vain paperia. Jos edustajiemme vaakakupissa ei löydy painoarvoa ihmisoikeuksille saati yhdessä sovituille (ja äänestetyille) linjoille niin, mitä jää jäljelle? Huijattu olo ainakin.

Vastalauseessaan edustajamme toteavat, ettei yksittäisiä muutoksia tulisi lähteä tekemään perusoikeusarvioinnin puuttuessa. Samanaikaisesti kuitenkin tunnistetaan, miten raskauden keskeyttämistä koskeva lainsäädäntö on jo noin 50 vuotta vanha. Silti edustajamme eivät tunnu ymmärtävän, ettei lainsäädäntö vastaa nyky-yhteiskuntaa tai resonoi keskustalaisia arvoja. Nyt valiokunnassa hyväksytyt muutokset ovat merkittävä osoitus oikealle suunnalle lainsäädännön päivittämisen suhteen. Lain kokonaisuudistukselle ja perusoikeusarvioinnille on tarve, mutta se ei toteutuisi tälle hallituskaudelle.

On huomattava, että ennen kaikkea nykyinen laki vähättelee raskaana olevien itsemääräämisoikeutta omaan kehoonsa sekä aiheuttaa tarpeetonta inhimillistä kärsimystä. Siksi muutos on tarpeen nyt heti. Vastalauseen perusteella edustajamme sivuuttavat nämä seikat kokonaan.

Vaalityö on koko puoluekoneiston ja joka ikisen kenttätoimijan ponnistelun ja lukemattomien työtuntien tulos. Vähintä, mitä jokainen heistä ansaitsee, on luottamus siihen, että eduskuntatyöskentelyyn käydään yhtenä joukkueena ja työtä tehdään yhdessä sovittujen teemojen äärelle. Vaikka kyseessä on äärimmäisen arvolatautunut kysymys, vesittyy moni yhteinen hyvä tällaisella toiminnalla.

Vaalit voitetaan joukkuepelillä ja luottamuksella. Arvon kansanedustajat tahdon esittää teille kaksi kysymystä: Olemmeko aidosti joukkue vai pelkkä kuriton lauma yksilöitä? Ja onko telttaa pystyttävä puolueaktiivi vain helppoa työvoimaa vai tasavertainen osa yhteistä joukkuetta?

Jere Tapio

Varapuheenjohtaja

+358 40 760 9463