Eerik Brusila toiminnanjohtajaksi Keskustanuorten Uudenmaan, Hämeen ja Kaakon piireille

Uutiset tiistai 14.02.2023

Keskustanuorten toiminnanjohtajaksi Uudenmaan, Hämeen ja Kaakon piireille on valittu mäntsäläläinen Eerik Brusila, 25. Brusila on koulutukseltaan valtiotieteen kandidaatti Helsingin yliopistosta.

Brusila on toisen kauden kunnanvaltuutettu kotikunnassaan Mäntsälässä. Keskustaperheessä Brusila on toiminut aiemmin Uudenmaan Keskustanuorten puheenjohtajana, Keskustan Mäntsälän kunnallisjärjestön varapuheenjohtajana sekä viestinnän harjoittelijana Suomen Keskustalla. Aiempaa työkokemusta Brusilalle on kertynyt muun muassa järjestyksenvalvojana, tekstiilihuoltajana ja YouTube/Spotify-sisällöntuottajana.

”Odotan innolla, että pääsen tukemaan nuoria heidän vaikuttajan poluillaan ja työskentelemään Keskustanuorten lämminhenkisessä yhteisössä”, Brusila iloitsee.

”Mahtavaa saada Eerikin osaaminen Keskustanuorten käyttöön. Hän täydentää juuri sopivalla hetkellä kevään eduskuntavaalien alla Keskustanuorten työntekijäkaartia, ja pääsee työntämään kädet saveen saman tien Uudenmaan, Hämeen ja Kaakon piirien yhdeksän nuoren eduskuntavaaliehdokkaan kanssa!” toteaa Keskustanuorten pääsihteeri Anna-Leena Veteläinen.

Toiminnanjohtajan työnkuvaan kuuluu piirien hallinnolliset tehtävät, talouden suunnittelu- ja raportointitehtävät, sisäinen ja ulkoinen viestintä sekä tapahtumatuotanto ja yhteydenpito jäsenistöön yhdessä hallituksen kanssa.

Brusila aloitti toiminnanjohtajan tehtävässä tänään tiistaina 14.2.2023.

Lisätietoja:

Anna-Leena Veteläinen
Keskustanuorten pääsihteeri
anna-leena.vetelainen(a)keskustanuoret.fi
p. +358 50 516 7046

Eerik Brusila
Toiminnanjohtaja, Keskustanuorten Uudenmaan, Hämeen ja Kaakon piirit
eerik.brusila(a)keskustanuoret.fi
p. +358 50 439 6822