Keski-Suomen Keskustanuoret esittää Väinö Tammista Keskustanuorten liittohallitukseen.
Väinö on 21-vuotias sähköasentajaksi opiskeleva joutsalainen. Hän toimii Keski-Suomen Keskustanuorten varapuheenjohtajana ja on ollut aktiivinen toimija vuoden 2019 eduskuntavaaleista lähtien. Väinöllä on runsaasti kokemusta arkisesta järjestötyöstä ja kovasta kampanjoinnista.
”Väinö on vahva aluepolitiikan kannattaja, jonka puheesta ei voi olla huomaamatta suurta kotiseuturakkautta. Väinö kantaa vahvaa huolta ammatillisesta koulutuksesta, mikä on herättänyt meitä muitakin aiheeseen piirihallituksessa. Väinö pystyisi maltillisella ja maanläheisellä tyylillään tuomaan uutta virtaa liittohallitukseen”, toteaa Keski-Suomen Keskustanuorten puheenjohtaja Oscar Lang.
“Keskustanuorten on oltava sekä valtakunnallisesti, maakunnallisesti että paikallisesti vahva ja vaikuttava järjestö, joka ei arkaile kansan pariin jalkautumista. Ihmisten luottamus Keskustaan palautetaan vain ja ainoastaan kovalla työllä, ja tahdon omalta osaltani tuoda uutta intoa ja raikasta näkökulmaa liittohallitukseen”, Väinö sanoo.
Lisätietoja:
Väinö Tamminen 045 2077200
Piirin puheenjohtaja Oscar Lang 0405844968