Keskustalla on periaatteita, jotka on koottu varsin kattavaksi yhdessä sorvatuksi periaateohjelmaksi. Mutta onko meidän yhdessä sovituilla periaatteillamme kovinkaan paljon tekemistä sen politiikan kanssa, jota harjoitamme? Perustuuko oma tekemisemme periaatteillemme?
Vastaus: Ei ole ja ei perustu.
Ajattelen, että pitkällä aikavälillä juuri tämä on keskustan kannatusongelmien taustalla. Kansalaisten menetettyä luottamusta ei saada takaisin ovelilla poliittisilla manöövereillä tai poliittisten irtopisteiden kalastelulla. Ainut tie pitkäaikaiseen oman uskottavuutemme kasvattamiseen kansalaisten silmissä on ajamamme politiikan perusteleminen omilla periaatteillamme, arvoillamme ja ihanteillamme. On oltava omalle väelle, poliittisille vastustajille sekä kansalaisille kristallin kirkasta, mitkä ovat periaatteemme ja että niistä ei tehdä kompromisseja.
Keskustalaiset eivät kovin usein sido omissa puheissaan omaa toimintaansa omiin periaatteisiinsa. Harjoitettua politiikkaa perustellaan milloin valtionvelalla, milloin huoltovarmuudella, milloin aluepolitiikalla ja niin edelleen. Oikea kysymys on, että miksi saavuttaaksemme oman ihanne-yhteiskuntamme valtiontaloutta pitää sopeuttaa? Miksi kotimaassa tuotettu ruoka on tärkeää? Miksi meille on tärkeää, että kaikki lapset asuinpaikasta riippumatta pääsevät kouluun inhimillisen matkan päähän kotoa? Esittämäni kysymykset eivät ole kovin vaikeita vastata, mutta koska emme itse saa kakistettua vastauksia ulos suustamme, muut tekevät sen puolestamme. Ja me kaikki tiedämme kuinka kaukana todellisista ajatuksistamme vastaukset silloin ovat. Keskustan kannatusongelmiin säännöllisesti ehdotetaan ratkaisuksi myös “aatteellista keskustelua” tai “aatteen selkeyttämistä”. Mielestäni keskustalainen periaatteet ovat teorian tasolla suhteellisen hyvin määritelty ihan lähivuosina. Oikea ongelma on, että periaatteemme makaavat olohuoneen nurkassa yhtä hengettömänä turhakkeena kuin vappupallo kesäkuussa. Keskustelu periaatteistamme ei puhalla henkeä periaatteisiimme, sillä vain periaatteidemme aktiivinen sanoittaminen ja periksiantamaton vieminen käytäntöön voi sen tehdä. Kutsuisin sitä radikaaliksi periaatepolitiikaksi.
