Keskustalaisuus – aate, jonka saa mahtumaan yhteen pelikorttiin, jolla on kaksi puolta. Ensimmäisellä puolella on sivistys, josta kirjoitinkin aivan vastikään kolumnin Suomenmaa-lehteen. Kun kortti kääntyy, esiin vaihtuu ihmisyysaate, jota keskustalaisen liikkeen perustajana pidetty Santeri Alkio kuvasi seuraavasti ehkä yhdessä voimallisimmista teeseistään:
”Ihmisyys ja sen kehitystarve on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistamisen pohjaksi.”
Mutta mitä on ihmisyys? Onko se juuri, tässä ja nyt – sitä mitä me yksittäisinä ihmisinä ja ihmiskuntana tällä hetkellä olemme? Entä onko olemassa potentiaalista ihmisyyttä – jonkinlaista ihmisyyden ihannekuvaa, mitä kohti meidän niin omana itsenämme kuin osana suurempaa yhteisöäkin pitäisi pyrkiä? Ja kuka tämän ihannekuvan määrittää?
Viimeiset vuosikymmenet ihmisyyden ihannekuva on määrittynyt markkinoilla. Kun jokin määrittyy markkinoilla, se yleensä noteerataan päivittäin – ja ainakin se raportoidaan vähintään kvartaalien tahdissa. Tilaus uudelle ihannekuvalle lähtee liikkeelle viimeistään silloin, kun nykymalliston myyntiluvut ovat kääntyneet hälyttävään laskuun. Ja kun tämä uusi ihmisyyden ihannekuva on saatu maalatuksi, siitä tehdään trendi globaalilla markkinoinnilla, jolla uskotellaan, että tämä muuttaa muuten kaiken.
Se, millä segmentillä, on oikeastaan sivuseikka. Maailman menestyneimmät yhtiöt ovat käsittäneet, että markkinoiden Midaksen kosketus piilee siinä, ettet myy tuotetta, vaan mielikuvaa ja elämäntapaa. Tämä toimii, koska se on helppoa, ja siinä kuluttaja ikään kuin laskeutuu valmiiseen pöytään. Siitä, millä itselle on merkitystä, ja millä ei, on ylivoimaisen helppo päättää, jos oman, itsenäisen maailman tarkastelun ja omien arvojen ja toimintatapojen pohtimisen sijaan valitsee vain mielipidevaikuttajilta ja mainosmateriaaleista ne arvot ja toimintatavat, jotka ovat juuri nyt pinnalla.
Harva tulee miettineeksi, miksi juuri tämä arvo tai nämä asiat ovat nyt valokeilassa. Yritysten ja mielipidevaikuttajien kannalta se on hyvä, sillä kun esirippua raottaa, sen takaa löytyy nippu papereita, joissa lukee useimmiten ”€” tai ”$”. Tämä on se kiusallinen tosiasia, josta harva kuitenkaan tahtoo puhua. Ristiriitaista kyllä, juuri avoimuudelle ja maksuttomuudelle perustuva, mielipiteitämme muokkaava sosiaalinen media on yksi suorasukaisimmista keinoista isolla rahalla tehtävään mielipidevaikuttamiseen.
Mutta, onko siinä mitään ongelmaa, että ihmisyys määrittyy mainoskampanjoilla? Onko ympäristöystävällisyys arvo vain sen takia, että se maksimoi kuluttajien goodwillin yrityksiä kohtaan ja auttaa yrityksiä pitämään tuotantoketjuihinsa vaikuttavat ympäristöongelmat aisoissa? Annammeko muille asioille arvoa, kuin niille, jotka joko välittömästi tai välillisesti voidaan mitata yritysten kassassa? Aivan yhtä huolestuttava kysymys on markkinoille tyypillinen volatiliteetti eli epävakaus. Tänään markkinat haluavat yhtä, huomenna toista, ja ihmisyyden esikuva vaihtuu kiihtyvässä tahdissa. Se on kuin yrittäisi ajaa päämäärään navigaattorilla, joka muuttaa reittiä joka risteyksessä. Ja jos matka näyttääkin sujuvan hetken vauhdikkaasti kiitäessäsi pitkin moottoritietä, pian sinut ohjataan liittymästä sivuun, kääntymään takaisin päin menevälle maantielle, jossa puolimatkaa sinut ohjataankin tekemään U-käännös.
Markkinat ovat hyviä hyödykkeiden tuotannossa, mutta äärettömän lyhytjänteisiä arvovalinnoissa. Siksi tarvitaan myös keskustalaista, ”maahenkistä” radikaaliutta, puhtaan ideologisista päämääristä lähteviä arvovalintoja, joilla yhteiskunnallisia arvovalintoja pyritään viemään eteenpäin. Markkinat ilman arvopohjaista ohjailua ovat kuin joko jatkuvasti reittiä vaihtava navigaattori – joka ei vie paremman ihmisyyden päämäärään.
On olemassa hyviä ja huonoja arvoja ja toimintatapoja.
Niin kuin Santeri Alkio itsekin totesi, nykyiset huonot arvot ja toimintatavat johtuvat vain tottumuksesta. Markkinat punnitsevat arvot ja toimintatavat siitä näkökulmasta, mitä ne tuottavat. Kehittyminen ei kuitenkaan ole niille itseisarvo, jos sitä ei voi mitata tilinpäätöksessä. Näin ollen kehittymisestämme ovat vastuussa me itse, niin omissa elämissämme kuin suurempinakin vastuunkatajina. Käsitellessään erinäisistä huonoista tavoista eroon pääsemistä Alkio totesi:
”Nuoriso alkaa näin vapautua sokean sallimuksen uskosta ja näkee edessään elämän, joka on kokoonpantu syistä ja seurauksista. Samalla kuin tämä havainto teroittaa edesvastuullisuuden tuntoa, lujittaa se myöskin itseluottamusta. Elämä esiintyy silloin arvokkaana, johdonmukaisena ja innostavana. Usko hyvän voittoon vahvistuu, kun sen voimaa alkaa tuntea itsessään.”
Vastuun ottaminen omista päätöksistään markkinoiden sijaan sisälsi myös Alkion mukaan yhden muun positiivisen hyötyvaikutuksen. Ihminen tuntisi ”syvemmin olevansa persoonallisuus, jolla on oma paikkansa ja oma arvonsa”. Siis muunakin kuin yrityksille voittoa tuottavana kuluttajana.
Väinö Tuovinen
Periaateohjelmatyöryhmän jäsen
