Keskustanuorten kv-sihteeriksi Lassi Oikkonen

Uutiset maanantai 22.01.2024

Keskustanuorten kansainvälisten asioiden sihteeriksi on valittu Lassi Oikkonen, 26. Oikkonen on yleisen historian maisteriopiskelija Joensuusta. Keskustanuorten liittohallitus päätti kv-sihteerivalinnasta kokouksessaan 14.1.2024. 

Oikkonen on toiminut Keskustanuorten kansainvälisten asioiden jaostossa useamman vuoden ajan. Keskustaperheen luottamustehtävissä Oikkonen on toiminut viimeksi Keskustaopiskelijoiden liitossa varapuheenjohtajana vuonna 2023 sekä liittohallituksen jäsenenä vuonna 2022. 

Oikkonen on lisäksi toiminut Kaakon Keskustanuorten ja Joensuun Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana sekä hallituksessa. Lisäksi Oikkosella on kokemusta Pohjoismaiden Keskustanuorten (Nordiska Centerungdomens Förbund) hallitustyöskentelystä. 

”On suuri kunnia saada jatkaa kansainvälisen sektorin työtä tässä vastuullisessa tehtävässä. Toivottavasti tänä vuonna pystymme kehittämään Keskustanuorten kansainvälisen jaoston toimintaa aktiivisemmaksi ja osallistavammaksi, samoin kuin sitä, että kv-vaikuttaminen näkyy sekä järjestön sisällä että myös sen ulkopuolelle”, Oikkonen sanoo. 

Kv-sihteerin tehtävä on Keskustanuorten luottamustehtävä ja kausi kestää vuoden ajan. Kv-sihteerillä on puhe- ja läsnäolo-oikeus Keskustanuorten liittohallituksen kokouksissa ja hän raportoi tehtävästään liittohallitukselle. 

Kv-sihteerin tehtävänä on johtaa Keskustanuorten kansainvälisten asioiden jaoston toimintaa, pitää yhteyttä Keskustanuorten kansainvälisiin kattojärjestöihin ja ulkomaisiin sisarjärjestöihin, sekä järjestää kv-aiheisia tilaisuuksia yhdessä kv-jaoston kanssa. Lisäksi kv-sihteeri organisoi Keskustanuorten kv-teemaisten linjapaperien ja ohjelmien valmistelua. 

Lisätietoja 

Lassi Oikkonen 
Keskustanuorten kv-sihteeri 
p. +358 50 348 9502 
lassi.oikkonen(a)gmail.com

Jere Tapio 
Keskustanuorten puheenjohtaja 
p. +358 40 760 9463 
jere.tapio(a)keskustanuoret.fi