Vantaan tapahtumat ovat järkyttäneet meitä kaikkia. Osaltani minulla oli mahdollisuus osallistua Oulussa nuorten ja päättäjien väliseen dialogiin nuorten turvallisuudesta. Keskustelulla on aina parantava vaikutus – tässä tilanteessa sen tunsi erityisesti. Samalla mielessäni hahmottui havainto siitä, että yksittäisten ratkaisujen sijaan meidän tulee pyrkiä hahmottamaan nuorten pahoinvoinnin ja oireilun ympärillä vellovaa kokonaisuutta. Tällä kirjoituksella tahdon antaa kolme näkökulmaa keskustelua avartamaan.
1. Tukea lapsuuteen ja vanhemmuuteen
Kaikki lähtee kotoa, mutta vanhempien vastuun lisäksi tarvitaan tukea ja työkaluja vanhemmuuteen. Nykypäivän lapset elävät ympäristössä, jota edes itse 90-luvun lopun lapsena en täysin tunnista. Samalla nykyisten vanhempien ympäristö koukuttavine somealustoineen ja pikaviestimien myötä syvälle koteihin tunkeutuvan työelämän myötä on jotain, jota aiemmat polvet eivät ole kokeneet. Voisiko yhteiskunta tukea vanhemmuutta luomalla neuvolajärjestelmän rinnalle vanhemmuuskurssin, jolla esikoistaan odottavat olisivat yhtäläisessä asemassa tulevaa vastuullista polkuaan aloittaessaan?
2. Tukea yhteisöstä
“Koko kylä kasvattaa” – sanottiin muinoin. Sopivissa määrin olisi paikallaan katsoa taaksepäin. Nykypäivän lasten kasvattamiseen osallistuu vähimmillään yksi vanhempi ja koulun henkilökunta, kun aiemmin listaan on voinut kuulua aikuisia muusta suvusta, naapurustosta ja lähiympäristöstä, koulusta ja harrastuksista. Tarvitsemme yhteiskunnassa uutta arvostusta yhteisöllisyydelle ja yhteisvastuulle. Keskusteluita, kohtaamisia ja turvallisia aikuisia nuoret tällä hetkellä todella kaipaavat. Erityisen haastavassa asemassa ovat maahanmuuttajayhteisöt, joiden piirissä hakeutuminen eri yhteiskunnan tukipalveluiden piiriin voi näyttäytyä jopa pelottavana. Pitäisinkin kannatettavana pohtia, voisivatko eräänlaiset vertaisvanhemmat toimia näissä yhteisöissä linkkinä perheiden ja yhteiskunnan turvaverkkojen välillä.
3. Tukea osallisuudesta ja näköaloista
Kriisien ja suorittamispaineiden kyllästämässä ajassa nuoren voi olla äärimmäisen vaikeaa nähdä harmaan ja pelottavan massan läpi tulevaisuuteen, josta haaveilla ja jonka eteen tehdä töitä. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että ryhtyisimme rohkeammin keskustelemaan tulevaisuudesta osana poliittista keskusteluamme. Tämän lisäksi nuorille tulee tarjota yhä suorempia väyliä osallistua sekä tulevaisuuden, että tämän päivän yhteisöjen rakentamiseen. Ei pelkästään nuorisopuheenvuorojen pitäjinä, vaan aidoilla mahdollisuuksilla tehdä esityksiä ja vaikuttaa päätöksentekoon.
Uskon meihin suomalaisiin siinä, että tämä tragedia nähdään tarpeellisena pysähtymisen paikkana. Tiedän myös, että kantautuneet uutiset ovat sellaisia, joiden emme toivo koskaan toistuvan. Siksi on tärkeää, että uskaltaudumme keskusteluun ja pyrimme yhdessä rakentamaan kokonaiskuvaa ja vaikuttavia ratkaisuja tuetumman lapsuuden, nuoruuden ja vanhemmuuden puolesta!
