Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret ovat todella pettyneitä Suomen eduskunnan päätökseen sairaalaverkon alasajosta. Nykyinen hallitus on raadollisesti leikannut sosiaali- ja terveyspalveluista sekä lisännyt alueellista epätasa-arvoisuutta suomalaisten keskuudessa.
Samaan aikaan kun maakunnista joudutaan matkustamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden perässä kaupunkikeskuksiin, ruuhkautetaan jo ennestään ruuhkautuneita hoitojonoja. Esimerkiksi mielenterveyspalvelut ovat erittäin huolestuttavalla tolalla. Oulussa hoitojonot ovat kasvaneet niin pitkiksi, että siitä on annettu varoituksia aluehallintoviranomaisen toimesta. Hoitotakuu ei ole tässä tilanteessa toteutunut.
Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret kantavat erityisesti huolta nuorten mielenterveydestä. Tällaiset hallituksen tekemät leikkaukset vaikuttavat merkittävästi hoitoon hakeutumiseen sekä hoidon saamiseen. Kuinka moni haastavassa elämäntilanteessa oleva nuori on valmis hakeutumaan avun piiriin, varsinkin kun tietää ettei sitä kuitenkaan ole tarjolla.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat olleet jo pitkään tikittävä aikapommi. Nyt hallitus on ottanut askeleen lähemmäksi sen lopulliseksi romahduttamiseksi. Me Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret emme voi hyväksyä tätä romuttamista enää yhtään enempää!
Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret