Terve kilpailu on hyväksi elämässä ja yhteiskunnassa, mutta juhlapyhät yhdessä perheen ja läheisten kanssa ovat rauhoittumisen ja välittämisen aikaa, jona raskaasta arjen kilvoittelusta irroittautuminen mahdollistaa akkujen lataamisen ja voimien keräämisen kohti uusia haasteita.
Joulu on juhla, jonka täytyisi antaa kaikille mahdollisuus kokea lämpöä ja välittämistä riippumatta siitä kuinka on onnistunut suoriutumaan. Vuodessa on 364 päivää aikaa tiedustella menestyksestä töissä tai koulussa, kun taas joulun tärkein kysymys on: ”Miten olet voinut?”
Jouluna insta-seuraajien tai älykellon askeleiden määrä menettää merkityksensä. Ainoastaan sillä, miten pääsee tarttumaan läheisten kanssa koettuihin taianomaisiin hetkiin, on merkitystä. Siksi olen itse kokenut parhaaksi heittää älylaitteet jouluaattona talon perimmäiseen nurkkaan.
Myös joululahjojen suhteen on hyvä heittää kilpavarustelu nurkkaan ja miettiä, miten voisi ilahduttaa läheistä muistamalla kuivan luksuslahjan sijaan hänen persoonalleen tyypillisellä lahjalla. Joku on heilunut koko syksyn liikuntasaleilla kaivaten palauttavaa hierontaa ja toinen ei ole kiireiltään ehtinyt kulttuurielämysten äärelle. Aineettomasta lahjasta jää hyvän mielen lisäksi kevyt hiilijalanjälki.
Jouluillan hienoin perinne on joulukirkko. Sinne kaikki ovat tervetulleita kuulemaan sanoman miehestä, joka ei koreillut vaatteilla tai omaisuudella. Kannattaa siis lähteä joulukirkkoon rennoin mielin ja vaattein nauttimaan yhdessäolosta. Vilkuilematta otsa hiessä sitä, miten oma auto tai juhlapuku sijoittuu oman kirkonmäen vertailussa.
Kirkkomatka tarjoaa myös mielelle viimeisen silauksen vaipua joulurauhaan, kun vatsakin saa tauon joulupöydän kovasta kinkunsyöntikilpailusta, jota seuraa joulun jälkeinen kinkkukilojenkaristuskilpailu. Tai mitä jos tänä jouluna juhlittaisiin maltilla ja unohdettaisiin kaikki kilpailu?
