Omaan tulokseen pettynytkin on demokratian sankari

Blogit tiistai 15.04.2025

Teksti julkaistu alun perin Suomenmaassa 15.4.2025.

Kevään 2025 kunta- ja aluevaalit on nyt käyty. Keskusta nosti kannatustaan valtakunnallisesti molemmissa vaaleissa. Kuntavaaleissa keskustalaisten valtuutettujen määrä kasvoi lähes kahdellasadalla, vaikka vaaleissa valittavien valtuutettujen kokonaismäärä laski valtuutettujen määrän vähenemisen vuoksi.

Kuten ”vanhoina hyvinä aikoina”, kolme suurta puoluetta erottuu tuloksissa selkeämmin kuin pitkään aikaan.

Vaalien alla on ollut mahtavaa seurata sosiaalisen median alustoilta monen tutun keskustalaisen hienoja kampanjoita pitkin Suomen maata. Vaali-iltana ja sen jälkeen on ollut ilo kuulla ja lukea erityisesti nuorten keskustalaisten läpimenoja ja läpimurtoja eri puolilta Suomea.

Nuoria, alle 29-vuotiaita keskustalaisia tuli valituksi kunnanvaltuustoihin alustavan ääntenlaskennan mukaan yhteensä noin 125, ja näistä täysin uusia vaikuttajia on merkittävä osa. Suurenmoiset onnittelut sinulle, joka pääsit tavoitteisiisi vaaleissa!

Vaalit ovat kuitenkin pohjimmiltaan kilpailu, ja kilpailuissa yleensä onnellisten loppujen ohella koetaan myös karvaita pettymyksiä. Kaatumisia matkalla, hyytymisiä loppukirissä, tai matkavauhdin puutetta. Saattaa antaa aivan kaikkensa, mutta se ei silti riitä, koska joku muu onnistui tällä kertaa paremmin.

Voi olla, että on vaaleissa tehnyt aivan huikean onnistuneen ja positiivisen kampanjan, mutta se ei silti riitä toivottuun lopputulokseen. On siis aivan hyväksyttyä tuntea myös pettymystä.

Kun oma joukkue nousee palkintokorokkeelle ja saa mitalin kaulaan, mutta oma tulos osana joukkuetta jääkin viivan alle, voivat tuntemukset olla todella ristiriitaiset. Saattaa tuntua, että pitäisi vain olla iloinen joukkueen puolesta ja nieleskellä oma pettymys.

Pettymystä omaan vaalitulokseen ei kuitenkaan tarvitse purematta niellä. Sitä ei tarvitse peitellä. Kuten tunteiden näyttäminen ilon hetkellä, tunteiden näyttäminen myös pettymyksen hetkellä on täysin ok.

Mikäli jouduit pettymään, anna itsellesi oikeus tuntea ja näyttää se. Saat velloa hetken pettymyksen korkeassa aallokossa. Älä kuitenkaan jää rypemään aaltojen keskelle liian kauaksi aikaa, ettet lopulta vaivu pohjaan. Pyristele pääsi pinnalle, vedä kunnolla happea, ja taistele itsesi turvallisemmille vesille.

Tee sitten analyysi yhdessä tukiryhmän, hyvän kaverin, tai ehdokaskollegan kanssa – mitä olisi pitänyt tehdä enemmän tai toisin, jotta olisit päässyt toivomaasi tulokseen? Kirjoita mietteesi ylös, laita ne talteen, ja ota esiin sitten, kun suunnittelet seuraavaa vaalikampanjaa. Ole ehdolla seuraavallakin kerralla, ja tee sillä kertaa jotain hieman toisin, aiemmista kokemuksista viisaampana.

Pettymyksen sulattelun jälkeen on hyvä muistaa, että ehdokkuutesi on ollut ihan yhtä arvokasta ja tärkeää kuin äänikuningasten ja -kuningatartenkin. Ilman sinun ja monen muunkin pettyneen tekemää tulosta koko joukkue olisi saattanut jäädä ilman mitalia. 

Ja muista, että keskinkertaisellakin äänimäärällä voit saada mielenkiintoisia luottamustehtäviä kunnan muissa toimielimissä, kuten lautakunnissa. Puolueorganisaatiossakin on tarjolla mielenkiintoisia tehtäviä, joihin sinua tarvitaan.

Ole siis ylpeä siitä, että olet demokratian sankari.

Lämmin kiitos ehdokkuudestasi, ja sitäkin lämpimämpi etähalaus tekemästäsi työstä yhteisen joukkueen eteen. Leuka pystyyn ja kohti uusia taisteluita!

Anna-Leena Veteläinen
Keskustanuorten pääsihteeri