Oletko koskaan ollut huoneessa täynnä ihmisiä, mutta silti tuntenut itsesi täysin yksinäiseksi? Ei siksi, ettei ympärillä olisi elämää, vaan siksi, ettei mikään siitä tunnu koskettavan sinua. Kukaan ei katso silmiin, kukaan ei kysy, mitä kuuluu sinulle oikeasti. Se on yksinäisyyden ydin: se ei ole vain yksin olemista, vaan kokemus siitä, ettei kuulu mihinkään. Se on tunne, joka piinaa syvällä, vaikka ympärillä olisi elämää.
Yksinäisyys on vähän niin kuin suomalainen talvi: pitkä, kylmä ja armoton. Se ei näy päällepäin, mutta se tuntuu syvällä. Se on näkymätön paino, joka ei jätä rauhaan. Eikä se katso ikää, sukupuolta tai koulutusta. Se voi asua rivitalossa, opiskelija-asunnossa tai omakotitalossa keskellä perhettä. Yksinäisyys ei ole romanttinen elokuvakohtaus, jossa päähenkilö vaeltaa syksyisessä puistossa pohtien elämän tarkoitusta vaan se on kylmä ja armoton todellisuus, joka iskee kovaa ja yllättäen. Pahinta tässä on se, että se ei näy päällepäin.
Mikä on todellisuus? Sosiaalinen media on täynnä kuvia ja päivityksiä, mutta niiden takana on usein tunne ulkopuolisuudesta. Elämä näyttää täydelliseltä, mutta todellisuus on tyhjyyttä ja hiljaisuutta. Kuvissa hymyillään, mutta sisällä kaikuu hiljaisuus. Suomessa on noin 950 000 ihmistä, jotka kokevat itsensä yksinäiseksi säännöllisesti. Erityisesti nuoret sekä ikäihmiset ovat tämän ongelman kärjessä.
Yksinäisyys ei ole yksilön vika, vaan se on yhteinen ongelmamme. Koen että tehtävämme on enemmin rakentaa yhteiskunta, joka ehkäisee ongelmien syntymistä. Yksinäisyys ei synny tyhjästä vaan se hiipii yllättäen, kun elämä muuttuu. Kuten esimerkiksi: muutat opiskelemaan, jäät työttömäksi tai sairastut.
Juuri siksi siitä täytyy puhua ääneen ei häpeillen, ei piilossa, ei kuiskaten. Yksinäisyys ei katoa kampanjoilla, juhlapuheilla tai somessa jaetuilla iskulauseilla. Eikä se katoa, kun hallitus leikkaa niiltä, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Me paikkaamme, emme korjaa. Hoidamme oireita, emme syitä. Meillä on kohta tilanne, että kenenkään rahat eivät riitä.
Yksinäisyys ei katoa pelkällä toivottamisella. Yksinäisyys ei ole yksilön epäonnistuminen. Se on järjestelmän kylmyys. Se on seuraus siitä, kun yhteiskunta päättää kääntää katseensa pois heikoimmista ja kutsuu sitä tehokkuudeksi. Olisiko aika tehdä asialle jotakin?
Teemu Parkkila
Keski-Pohjanmaan Keskustanuorten hallituksen varapuheenjohtaja
