Yhteinen Suomi, yhteinen velvollisuus!

Kannanotot torstai 08.05.2025

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta Tane julkaisi tänään selvityksen asevelvollisuusjärjestelmän muuttamisesta sukupuolineutraaliksi. Keskustanuoret tervehtii sukupuolineutraalia kansalaispalvelusta nostavaa tulosta ilolla, sillä sitä on ajettu eteenpäin jo pitkään!

”Laskevan syntyvyyden Suomessa on jo ilmeistä, että kaikki voimat tarvitaan tulevaisuudessa turvallisuutemme takeeksi. Tämän lisäksi on selvää, että vain yhteen sukupuoleen ulottuva velvollisuus on muinaisjäännös, josta on aika siirtyä eteenpäin”, Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio avaa.

”Suomi tarvitsee kansalaispalvelusmallin, jossa aivan jokainen on mukana. Keskustanuoret näkee toimivaksi sen, että puolustusvoimat valitsisivat pariinsa motivoituneimmat, mutta jokaiselle löytyisi tärkeä tehtävä yleisen kriisinkestävyytemme parista. Suomen on joka tapauksessa lisättävä tulevaisuudessa puolustusmenojaan. Miksi tämä ei siis olisi hetki, jossa siirtyisimme tähän tasa-arvoiseen, mutta kokonaisturvallisuuden näkökulmasta merkittävästi kokonaisvaltaisempaan malliin?” Tapio kysyy.

Keskustanuoret pitävät erityisen tärkeänä raportin lopussa esitettyä huomiota, koskien kansallista yhtenäisyyttä. Näkemys kansalaispalveluksesta parhaana väylänä yhtenäisyyden kasvattamiseen on Keskustanuorten mieleen.

”Länsimaisilta yhteiskunnilta on kadonnut vuosien saatossa syvä ymmärrys siitä, mikä meidät aidosti sitoo yhteen. Yleinen ja yhtäläinen vastuunkanto yhteisen turvallisuuden ja kriisinkestävyyden eteen on mielestäni juuri sellaista solidaarisuutta, jonka ympärillä suomalainen sidos voi kukoistaa!” Tapio päättää.

Lisätietoja:

Jere Tapio
Keskustanuorten puheenjohtaja
040 760 9463