Kiitos yliopistorehtorit!

perjantai 19.05.2023

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi tunnisti yliopistojen hakuun liittyvän ongelman ja lähti korjaamaan sitä. Yliopistoon hakiessa vastaan tulee monia eri pisteytys- ja hakujärjestelmiä, joista poloisen, useimmiten juuri toiselta asteelta valmistuneen hakijan on selvitettävä itselleen optimaalisin reitti läpi monenlaisten pisteytysten, pääsykokeisiin lukemisen ja töiden tekemisen välissä.

Pistejärjestelmä uudistettiin muutama vuosi sitten, ja vaikka jatkuva asioiden muuttaminen ei aina ole hyvä asia, niin korjaaminen on. Vaikka pidämmekin myös pitkää matematiikkaa suuressa arvossa, pidämme muitakin aineita. Yksi räikeimmistä epäkohdista on ollut se, että hakija saa pitkän matematiikan arvosanasta enemmän pisteitä hakiessaan opiskelemaan esimerkiksi jotakin kieltä yliopistoon, kuin opiskeltavan kielen arosanasta. Unifin tuoreessa pisteytystaulukkoluonnoksessa tämä epäkohta on tunnistettu ja muutettu järkevämmäksi. Pirkanmaan Keskustanuoret pitävät myös siitä, että kymmenien eri pisteytystaulukkojen sijasta tavoitellaan yhtätoista aloittain määriteltyä taulukkoa, mikä selkeyttää monen hakijan suunnitelmia. Tämäkään systeemi tuskin on aukoton, ja väliinputoajia löytyy, mutta sentään se olisi parempi kuin edellinen.

Yliopistot päättävät pisteytyksestä tulevan kesän aikana. Toivomme yliopistoilta myönteistä suhtautumista tähän esitykseen. Ellei niin ole, odotamme yliopistojen tarjoavan parannuksia ehdotukseen, jotta hakijoiden piinapenkki helpottaisi.

Pirkanmaan Keskustanuoret