Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret: Virve Salo liittohallitukseen

perjantai 06.09.2019

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret esittää liittohallitukseen lapualaista Virve Saloa. 28-vuotias Salo on mukana Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten johtokunnassa ja toimii Keskustanuorten Lapuan osaston puheenjohtajana sekä Keskustan Lapuan kunnallisjärjestön sihteerinä.

”Talousalan ammattilaisena olen kiinnostunut tietenkin talouspolitiikasta, mutta luontopolitiikkakin on minulle tärkeä. Toivon myös olevani linkki liiton ja piirien yhteistyön välissä”, Salo kertoo.

”Virve on aktiivinen toimija johtokunnassa ja on herättänyt Lapuan osaston uuteen liekkiin. Hän ei myöskään pelkää ottaa kantaa asioihin”, Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtaja Karri Kallio hehkuttaa.

”Minulla on nyt viimeinen mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin liitosta käsin, ennen kuin vuodet Keskustanuorissa päättyvät”, Salo toteaa.

Virve Salo