Kannanhoidollisesta metsästyksestä puhuttaessa keskustelu jää usein susiin ja karhuihin. Erityisesti susien kohdalla toimet EU:n tasolla susien metsästyksen helpottamiseksi on positiivinen suunta. Sen sijaan valkoposkihanhet ja erityisesti laulujoutsenet loistavat keskustelusta poissaolollaan, vaikka nekin aiheuttavat todellisia ongelmia viljelijöille.
Laulujoutsen on Suomen kansallislintu ja kaunis näky vesistöjen äärellä. Mutta entä silloin, kun se siirtyvät pelloille syömään karjan rehut? Linnut eivät hätistelyistä piittaa. Ne siirtyvät hieman ja jatkavat tuhojaan. Kun parhaat kasvualueet napsitaan pois, satoa ei synny. Näin kustannukset ja haasteet eläinten ruokinnassa kasvaa.
Toisin kuin hanhet, joutsenet eivät välttämättä revi peltoa mullokselle, mutta ne tekevät silti suurta tuhoa. Silti laulujoutsenesta ei saa puhua samoin kuin muista lajeista. Tai siitä ei uskalleta puhua. Ikään kuin kansallislinnun asema oikeuttaisi sen aiheuttamat haitat. Tämä on epäreilua viljelijöitä kohtaan.
Joutsen on nykyisin erittäin runsaslukuinen, eikä sen uhanalaisuus enää ole peruste koskemattomuudelle. Siksi meidän tulisi voida keskustella avoimesti siitä, onko kannanhoidollinen metsästys jatkossa tarpeellinen myös laulujoutsenen kohdalla. Se ei tarkoita yleistä metsästyslupaa tai hävittämistä, vaan yksittäisiä toimenpiteitä alueilla, joilla vahingot ovat toistuvia ja mittavia.
Luonnon monimuotoisuus on tärkeää, mutta niin on myös maatalouden elinvoima. On kohtuutonta, että viljelijän odotetaan katsovan sivusta, kun hänen satonsa katoaa lintujen suihin ilman mahdollisuutta puuttua asiaan.
Joutsenen paikka on veden äärellä, ei rehupellolla. Nyt on aika avata keskustelu myös kansallislinnun roolista muuttuvassa maisemassa ilman pelkoa siitä, että järkipuhe leimataan vihamielisyydeksi luontoa kohtaan.
Hannu Laturi
Varapuheenjohtaja
Keskustanuorten Etelä-Pohjanmaan piiri
