On taas se viikonloppu vuodesta, jolloin sadat nuoret valmistuvat ammattiin tai painavat päähänsä valkolakin. Onnea sinulle, joka tänä viikonloppuna valmistut. On myös heitä, jotka syystä tai toisesta eivät valmistukkaan määräajassa. Sinulle haluan sanoa, että teit parhaasi ja se riittää. Sinun aikasi juhlia tulee vielä.
Omasta valmistumisesta ensimmäiseen ammattiini tulee kuluneeksi jo 15 vuotta. Se on ihan hurjan pitkä aika, eikä enää ehkä voi sanoa, että aivan kuin se olisi ollut eilen. Muistoissa kuitenkin on edelleen niitä tunteita, mitä silloin mielessä pyöri. Suurimpana kysymyksenä ennen määräpäivää oli, valmistuisinko minä? Opinnäytetyö ei ollut edennyt ihan siinä tahdissa, kuin olisi pitänyt ja muistan viimeisenä palautuspäivänä todenneeni, että joko valmistun tai sitten en. No, sain opinnäytetyöni tehtyä ja valmistuin määräajassa.
Valmistujaispäivänä suurin tunne lienee olleen haikeus. Elämäni kolme parhainta vuotta olivat takanapäin ja edessä suuri tuntematon. Mitä tästä eteenpäin? Missä olisi minun paikkani tässä maailmassa? Kuin huomaamatta elämä on kantanut minut tähän paikkaan, missä nyt seison. Amisvuodet ovat kantaneet minua eteenpäin ammatillisesti mutta myös ihmissuhteiden osalta. Niiltä vuosilta on muodostettu ikuisia ystävyyssuhteita, jotka ovat tuoneet elämään mm. kummitytön. Ne kolme vuotta todellakin antoivat enemmän, kuin ottivat.
Ammattiin valmistuvien juhliminen ei vielä tänäkään päivänä ole samanlainen itsestäänselvyys, kuin ylioppilaiden juhlinta. Tämä on todella surullista, sillä jokainen ammattiin valmistuva on tehnyt valtavan työn ja on ansainnut juhlansa. Itse olin siitä kiitollisessa asemassa, että minulle ja samaan aikaan ammattiin valmistuneelle siskolleni järjestettiin juhlat. Ammattiin valmistuvalle annankin vain yhden ohjeen, juhli, olet juhlasi ansainnut.
Kun tänään katson ikkunasta, voin yhä todeta, että ne ammattikoulussa vietetyt vuodet ovat edelleen elämäni parhaimmat. Joku miettinee, mikä on tällainen ammattikoulu, mikä on jättänyt ison jäljen ihmisen elämään. Se nuori tyttö, joka 18 vuotta sitten lähti ammattikouluun, lähti opiskelemaan sitä, mitä hän rakastaa yhä tänä päivänä eniten maailmassa. Rakkaus hevosiin on pysynyt yli 30 vuotta, vaikka jotkut sitä ovat epäilleet, että kyllä jonain kauniina päivänä kiinnostus hevosia kohtaan loppuu. Se tyttö toteutti unelmansa ja valmistui hevostenhoitajaksi kauniina toukokuisena päivänä vuonna 2005.
Tänään toivotan sinulle onnea valmistuva. Tunne iloa, tunne haikeutta. Tunne ylpeyttä ja tunne toivoa tulevasta. Sinä pystyit siihen ja tulet pystymään jatkossakin. ONNEA!
Kata Huhtakoski
Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten toiminnanjohtaja
