Etsitään toiminnanjohtajaa Helsingin Keskustanuorille

keskiviikko 24.05.2023

Helsingin Keskustanuoret etsivät toiminnanjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Keskustanuorten Helsingin piiri ry (Helsingin Keskustanuoret) on poliittinen nuorisojärjestö, jonka päätarkoituksena on kasvattaa nuoria vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan demokraattisin keinoin. Toiminnassamme tärkeimpiä arvoja ovat yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus, sivistys ja kestävä kehitys.

Haemme nyt itseohjautuvaa, vastuullista ja innokasta toiminnanjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin 1. syyskuuta (1.9.2023) alkaen tai sopimuksen mukaan.

Toiminnanjohtaja hoitaa piirin taloutta ja hallintoa, vastaa poliittisen toiminnan ja tapahtumien järjestämisestä yhdessä johtokunnan kanssa, on pääasiallisessa vastuussa piirin viestinnästä ja kehittää piirin toimintaa. Toiminnanjohtaja myös koordinoi piirin vaalitoimintaa ja on aktiivisesti tukemassa nuoria ehdokkaitamme.

Edellytämme työntekijältä hyvää tietoteknistä ja viestinnällistä osaamista, sujuvaa suomen kielen taitoa ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Arvostamme hyviä itsensä johtamisen taitoja ja kokemusta nuorten kanssa työskentelystä sekä toivomme sinun jakavan Keskustanuorten arvot. Järjestötoiminnan ja Helsingin tuntemus helpottavat työssä menestymistä. Kokemus vaalityöstä on myös eduksi. Into ja motivaatio työtä kohtaan ovat erityisen tärkeitä toiminnanjohtajan tehtävässä.

Toiminnanjohtajan tehtävä on näköalapaikka politiikan ytimeen ja tarjoaa erinomaiset kasvumahdollisuudet poliittiselle uralle ja järjestöjohtamisen osaajaksi. Tarjoamme joustavat työajat sekä vakituisen työsuhteen (37,5 h/vko). Palkka on noin 2200 euroa kuukaudessa. Lisäksi toiminnanjohtajalle kuuluvat lounas- ja puhelinetu. Työ sisältää satunnaisesti ilta- ja viikonlopputöitä. Työpiste sijaitsee Töölössä Apollonkadulla, mutta töitä on myös mahdollisuus tehdä osittain etänä.

Hakemukset tulee toimittaa 31.7.2023 mennessä osoitteeseen: helsinki@keskustanuoret.fi. Otsikkokenttään teksti ”työhakemus ETUNIMI SUKUNIMI, toiminnanjohtaja”.

Haastatteluja pidetään jo hakuaikana, ja valinta tehdään sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja antaa piirin puheenjohtaja Joonatan Laine sähköpostilla joonatan.laine@keskustaopiskelijat.fi tai numerosta +358 44 2000499.