Helsingin ja Uudenmaan Keskustanuoret: Alle 22-vuotiaille ja yli 62-vuotiaille pienemmät ansiotuloverot.

keskiviikko 27.09.2023

Nuorilla on kaikki edessäpäin, mutta itsenäisyyttä harjoitellaan ja rahaa tarvitaan ensimmäisen kodin tavaroista takuuvuokriin sekä omaa asuntoa varten kerättävän sijoituspääoman kasaamiseen. Haluammeko, että nuoret eivät syrjäytyisi ja innostuisivat työelämästä? Tehdään siis työn hankkimisesta heille kannattavampaa. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta vaan pienenä kansana jokaisen yksilön on kannettava kortensa kekoon. Haluamme myös syntyvyyttä ylöspäin ja parhaitenhan sitä tuetaan mahdollistamalla se ensinnäkin taloudellisesti. Tämä keino kohdentaisi lisätuloja oikein ja tukisi talouskasvua. Meidän myös pitää pidentää ikääntyneiden ihmisten työuraa ja houkutella heitä vastaanottamaan kaikenlaista työtä nuorten ohella.

Lisätietoja:

helsinki@keskustanuoret.fi tai uusimaa@keskustanuoret.fi