Iina Sallinen Pohjois-Karjalan Keskustanuorten toiminnanjohtajaksi

perjantai 04.12.2020

Pohjois-Karjalan Keskustanuorten toiminnanjohtajaksi on valittu Iina Sallinen, joka aloitti työsuhteessa 1.12.2020. Sallinen, 21, opiskelee hallinto-oikeutta Itä-Suomen yliopistossa ja on ollut aktiivisesti mukana erilaisessa järjestötoiminnassa opintojensa ohella.

”Koen, että näin loppuvuodesta työn aloittamisessa on monia positiivisia puolia, sillä pääsen esimerkiksi tutustumaan ja perehtymään työhön ennen kuin uusi piirihallitus aloittaa toimintansa vuoden alusta. Olen innostunut ja odotan oppivani työltä paljon uutta niin Keskustanuorten toiminnasta kuin järjestössä työskentelemisestäkin. Uudet haasteet opettavat varmasti paljon uusia ja arvokkaita taitoja tulevaisuutta varten.”, kertoo Sallinen.

”Kevään kuntavaalit työllistävät paljon, mutta niihin keskittyminen opettaa varmasti parhaiten sitä, mitä työ pitää sisällään. Toivottavasti saamme järjestettyä erilaisia tapahtumia ja saisimme paljon nuoria kuntavaaliehdokkaita. Näiden tavoitteiden saavuttamista on mukava lähteä työstämään.”, pohtii Sallinen.

“Odotan innolla yhteistyötä uuden toiminnanjohtajamme Iinan kanssa. Iinalla on vahva järjestöllinen pohja partion ja ainejärjestötoiminnan kautta, jonka uskon antavan paljon uutta näkökulmaa järjestömme toimintaan. Näin väistyvänä puheenjohtajana on huojentavaa antaa piiri innokkaisiin uusiin käsiin vuoden alusta ja uskon, että Iina yhdessä tulevan vuoden puheenjohtajamme Niklaksen sekä piirihallituksen kanssa saavat tehtyä hyvää ja näkyvää työtä piirimme eteen Pohjois-Karjalassa.”, kertoo Pohjois-Karjalan keskustanuorten vuoden 2020 puheenjohtaja Susanna Turunen.

Iina Sallinen
050 3030 456
pohjois-karjala(a)keskustanuoret.fi