Joensuun, Imatran ja Lappeenrannan kaupungit ilmoittivat 11.1.2024 Itä-Suomen koulun lakkauttamispäätöksestä. Lakkauttamispäätös tuli täytenä yllätyksenä niin oppilaille, vanhemmille kuin myös koulun opettajille. Kaikkien kolmen koulun lakkautuspäätös tietää kylmää kyytiä niin oppilaille kuin myös Itä-Suomen vetovoimalle.
Pohjois-Karjalan Keskustanuoret on huolissaan siitä, kuinka kaupungit eivät päätöksissään ole lainkaan kuulleet lapsia ja nuoria heitä koskevissa päätöksissä. Nuorisolain 24 § mukaan: ”Nuorten mahdollisuudesta osallistua ja vaikuttaa nuorisovaltuustossa tai vastaavassa nuorten vaikuttajaryhmässä säädetään kuntalain (410/2015) 26 §:ssä. Sen lisäksi, mitä tässä laissa tai muualla laissa säädetään, kunnan ja valtion viranomaisen tulee tarjota ja järjestää nuorille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa paikallista, alueellista ja valtakunnallista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn tai heitä tulee muutoin kuulla mainituissa asioissa. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.”
On käsittämätöntä, miten koulun omistajakaupungit ovat voineet tehdä näin suurivaikutteisia päätöksiä lakisääteiset velvollisuutensa laiminlyöden.
Vaikka suhteemme Venäjään on syväjäässä kohta kaksi vuotta jatkuneen Ukrainan sodan seurauksena, niin meillä ei ole varaa alkaa ensimmäisenä kurittaa venäjää äidinkielenään puhuvia Suomen kansalaisia tai kaksoiskansalaisia. Tarvitsemme heitä siinä missä muitakin suomalaisia.
Sodan seurauksena ja itärajan sulkeuduttua Itä-Suomi on koko maan suurin kärsijä. Suomen ainoana pääkaupunkiseudun ulkopuolisena kielikouluna Itä-Suomen koulu on ollut yksi alueemme suurista vetovoimatekijöistä. Koulun sulkemisella kaupungit ampuvat itseään vain ja ainoastaan omaan nilkkaansa.
Kuinka voimme rakentaa tulevaisuuden yhteiskuntaa, jos nuoria ei osallisteta lain vaatimalla tavalla heitä koskevissa päätöksissä? Ei varmaan herätä nuorten keskuudessa kovin paljoa arvostusta, saati luottamusta. Luulisi sen kuitenkin olevan kaupunkien toiveena. Itä-Suomi tulee tarvitsemaan myös tulevaisuudessa alueen kaksikielistä väestöä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus oppia venäjän kieltä niin äidinkielenään kuin myös sivistyksen kannalta.
Lapsille ja nuorille on tarjottava turvallinen ja mahdollisimman muuttumaton kasvu- ja oppimisympäristö. Koulujen lakkauttaminen, oppilaiden ripotteleminen alueen eri kouluihin ja kaveriporukoiden rikkominen eivät tue kasvua ja oppimista – päinvastoin. Oppimistulosten lasku ei vaakakupissa paljon tunnu painavan.
Paavo Korhonen
Keskustanuorten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja