Puheenjohtajan pesti on ennen kaikkea poliittisen johtajan pesti. Siksi tahdonkin pureutua vahvasti myös siihen, miltä keskustan ja Keskustanuorten asema poliittiselta kentältä näyttää ja mitä eväitä puheenjohtajana toisin poliittiseen vaikuttamiseen.
Kaksi perättäistä hallituskautta on juntannut puolueemme vahvasti asianhoitajan rooliin. Isoja muutoksia ja kunnioitettavia saavutuksia on matkalle mahtunut, mutta koen, että samalla olemme jokseenkin hukanneet identiteettimme. Esimerkillistän tätä usein sillä, että yleisin kysymys jota kohtaan kertoessani keskustalaisuudestani on “miksi ihmeessä?” ja heti perään luvassa on yksi tai useampi vahvasti värittynyt olettama keskustalaisista tai pyrkimys ajaa puoluetta joko konservatiivioikeiston tai liberaalivasemmiston blokkiin – näkökannasta riippuen. Tämä on mielestäni oire jokseenkin viranhaltijamaisesta otteesta hallitusvastuun äärellä ja toisaalta yleinen seuraus poliittisella kentällä myllertävistä voimista identiteettipolitiikan ja kahtiajakautumisen äärellä. Puolueemme tulevaisuuden, luottamuksen palauttamisen ja sitä seuraavan kannatuskäyrien oikenemisen eteen on tehtävä hartiavoimin töitä, eikä kuntavaalien torjuntavoittoon ole vara tuudittautua. Keskeinen kysymys piilee siinä, miten sanoitamme keskustalaisen aatteen 2020-luvun Suomessa ja miten otamme poliittiselle keskustalle sen ansaitseman elintilan poliittisessa diskurssissa.
Tätä työtä lähestyn kahdesta suunnasta. Ensiksi on tunnistettava se, missä onnistumme jo nykyhetkellä hyvin. Paineesta, syytöksistä ja irvailusta huolimatta olemme pitäytyneet vahvasti asialinjalla ja rakentavan keskustelijan paikalla. Tästä hyvä esimerkki oli puheenjohtaja Annika Saarikon tapa puhutella meitä haastaneita puoluejohtajia ihailtavan inhimillisellä ja rakentavalla tavalla kiivaiden tenttien keskellä. Somen barrikaadeille noustaan yhä kiivaasti, mutta uskon vakaasti, että rauhallisen ja rakentavan politiikan teon aika koittaa jälleen, kun tarpeeksi moni kyllästyy nykyiseen raastavaan ja ilkeään keskustelukulttuuriin. Toiseksi meidän on kyettävä sanoittamaan 2020-luvun keskustalaisuus ja otettava poliittiselle keskustalle sen ansaitsema paikka keskusteluissa ja politiikan kentällä! Rauhallinen ja rakentava linja on tähän hyvä pohja, mutta se ei kuitenkaan tarkoita harmautta ja hiljentymistä. Meidän on puolueena avattava sisäiset keskustelulinjamme ja kyettävä muodostamaan selkeät kannat myös meitä repiviin ja haastaviin kysymyksiin. Viime kädessä tähän tukea antaa puolueemme erinäiset ohjelmapaperit, joiden kirjaukset koen etenkin vaikeammissa kysymyksissä lähes ainoana oikeana tukipisteenä. Käytävät keskustelut eivät ole helppoja, mutta on pidettävä mielessä, että jos me keskustalaisina emme ole aatettamme sanoittamassa käytäntöön niin joku muu sen kyllä tekee ilomielin – ja tässä yhtälössä meitä kuljetellaan blokista toiseen imagollemme epäedullisesti!
Keskustanuorissa kärsimme myös samoista oireista ja siksi onkin tärkeää kirkastaa keskustakuvaa ja vahvistaa viestiä yhteistuumin. Lisäksi on nostettava vahvemmin esille keskustelu nuorisojärjestömme imagosta. Oma diagnoosini on, että olemme liiaksi ajautuneet puolueen peesiin – rooliin jossa emme erotu tai herätä tunteita. Tämä näkyy myös siinä, että ulkopuolisen silmin liittoamme ei aina edes tunnisteta omista kannoistamme. Tämä ilmiö on noussut esiin esimerkiksi käydessäni tuttavapiirissä keskusteluja perustulosta, kansalaispalvelusmallista tai tuoreesta kouluväkivalta rikoslakiin- kansalaisaloitteesta. Niiden vahva linkittyminen Keskustanuoriin on ollut asia, joka on nostanut kuulijoiden keskuudessa suoranaista hämmästystä! Uskon, että mainituista etenkin ensiksi mainitut tarjoavat herkullisen maaperän nuorisojärjestömme asemoimiselle. Sekä perustulo, että kansalaispalvelusmalli on hyväksytty puolueen linjaksi puoluekokousten päätöksellä, mutta keskustelu on toistaiseksi ollut hiljaista. Voimmekin Keskustanuorina ojentaa näissä kättä puolueen suuntaan ja kirittää meitä yhteiseen vaikuttamiskampanjaan.
Vastaavanlaisia diagnooseja on löytynyt kampanja-ajan keskusteluissa jo lukuisia ja olen huomannut tätä keskustelua käytävän jo ennen tätä syksyä. Koen, että siirtyminen diagnooseista toimenpiteisiin edellyttää kuitenkin sitä, että tuotamme tilanteestamme myös “mustaa valkoisella”. Konkreettisena toimenpiteenä esitänkin, että myös Keskustanuorille on tuotettava nuoren äänestäjäkunnan asenteisiin pureutuva bränditutkimus, jonka myötä saamme konkreettista näyttöä siinä, missä viestintämme sakkaa. Kun dataa on saatavilla tulee se myös kyetä jatkojalostamaan viestintästrategian muotoon.
Viestinnän visioiden lisäksi on pohdittava viestintää käytännössä ja ennen kaikkea sitä, miten madallamme kynnystä sille, että meistä jokainen uskaltaa ryhtyä sanansaattajaksi toreilla ja somen pyörteissä. Tähän keskeistä on kokemus siitä, että viestin kanssa ei tarvitse koskaan olla yksin, vaan keskusteluun kuin keskusteluun löytyy aina tukea myös muista kenukavereista. Tätä tunnetta voidaan luoda suunnittelemalla viestintää yhdessä ja tehden pienissä ryhmissä ”täsmäiskuja” valittujen teemojen ääreltä. Vaalien alla tähän suuntautuvia avauksia on nähty, kun tykkäyksiä ja orgaanista näkyvyyttä on hankittu eri ryhmien kautta jakaen ehdokkaiden omia viestejä. Jatkokehityksenä haluaisin ohjata työkaluja suuntaan, jossa ryhmä toimisi myös viestinnällisten sisältöjen pohjustajana ja suunnitelmallisempien kampanjoiden toteuttajana – ei pelkästään tykkääjinä ja jakajina. Yksittäiset somesoturimme ovat saaneet aikaan ajoittain kiitettävääkin jälkeä, mutta algoritmien pyörteessä pärjäämme todella vain joukkovoimalla!
Jere Tapio, p. 040 7609463
Keskustanuorten liiton puheenjohtajaehdokas
@tapionjere #jääliläistäjärjenkäyttöä
