“Yhteisöllisin nuorisojärjestö” on sananparsi, jonka ympärille Keskustanuorten imagoa on rakennettu. Uskon, että kyseessä ei ole ollut pelkkä markkinapuhe vaan todenmukainen kuvaus siitä, miten jokainen meistä tämän rakkaan järjestön kokee. Ulkopuolelta meihin kohdistettu paine on kuitenkin saanut itse kunkin suupieliä alas ja korona-ajan etätapaamiset ovat väistämättä ajaneet meitä irti toisistamme – on selvää, että kuva tietokoneen näytöllä ei voi koskaan korvata kohtaamisia ja käytäväpuheita.
Kurssin kääntäminen, luottamuksen palauttaminen ja Keskustanuorten imagon kiillottaminen ovat isoja kysymyksiä. Uskon kuitenkin vakaasti, että ratkaisevaan arvoon nousee nimenomaan kysymys siitä, miten paikkaamme yhteisöllisyyteen ulkopuolisista tekijöistä kohdistuneita iskuja. Vahvinkin järjestö on aina vain osiensa summa ja avain menestykseen piilee siinä, että jokainen yksittäinen jäsen kokee yhteisömme turvalliseksi, inspiroivaksi ja merkittäväksi. Tältä pohjalta saamme kaikki yhtenä rintamana töihin aatteen ja kenukaverien eteen!
Yhteisöllisyyden korjaaminen lähtee kahdesta peruspalasesta. Kohtaamisareenat eli tapahtumamme on pidettävä houkuttelevina, saavutettavina ja innostavina ja mahdollisuuksia osallistua toimintaan on luotava laajalla skaalalla, myös niiden syyskokouspestien ulkopuolelta.
Aloitetaan tapahtumista. Ehkäpä toimivin palanen koko tapahtumakentältämme on koulutuksellinen ja poliittinen nk. “asiaosuus”. Löydämme alustoja keskusteluille, luomme uutta mm. erätaukokeskustelujen avulla ja saamme houkuteltua osaavia ja inspiroivia alustajia tahdittamaan koulutuksia. Kentän parissa käytyjen keskustelujen pohjalta olen kuitenkin saanut vastakaikua näkemykselle siitä, että vapaamuotoisempi ja sosiaalinen ulottuvuus on kuitenkin jäänyt hivenen asiasisältöjen varjoon. Tämän lisäksi monet kokevat pitkät matkat tapahtumapaikoille isona kynnyksenä osallistumiselle – on varsin ymmärrettävää, että muiden menojen päälle viikonlopun mittainen tapahtuma ja 6-12h matkustaminen suuntaansa on yhtälö, joka toimii harvemmin. Puheenjohtajana haluan kirittää järjestöämme tapahtumien kunnianhimoisessa kehittämisessä. Aikataulusta tulee varata nykyistä enemmän aikaa vapaamuotoiselle ja luonteeltaan kevyelle toiminnalle. Esimerkiksi sauna tai ulkona loimuava nuotio on riittävä tekijä saattamaan meidät yhteen ja uskon, että luontainen uteliaisuus ympärillä olevia kenukavereita kohtaan korjaa loput. Tapahtumien sijaintiin ja matkustusaikoihin liittyvää ongelmaa lähestyisin pohtimalla sitä, onko osa tapahtumista mahdollista jalkauttaa esimerkiksi muutaman piirin yhteiselle alueelle toteuttaen yhteisiä osuuksia hybridimallisena ja jatkaen paikallisesti ja pienemmissä ryhmissä vapaamuotoisempiin osioihin? Matka-ajan lyhentymisen lisäksi pienempi ja jokseenkin paikallinen porukka voi olla uudelle jäsenelle helpompi ympäristö lähteä totuttautumaan kenutoimintaan. Oppia voi ammentaa myös menneestä: aikoinaan suvijuhlien ohjelmistosta on löytynyt mm. lavatansseja ja monipuolisia kisailuja, kuten lypsykisoja, joihin alueiden kovimmat lypsijät ovat lähteneet mittaamaan taitojaan riippumatta siitä, löytyykö taskusta puoluekirjaa vai ei! Paikallaan olisi siis pohtia, mitkä nykypäivän ilmiöt toisivat nuoria luoksemme samalla tavoin – kevyessä hengessä, mutta tarjoten alustoja keskustelulle?
Osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen ja järjestömme pitovoima korostuu mielestäni, kun tarkastellaan tämänhetkistä piiriaktiivien tilannetta. Uusia toimijoita on ollut etäaikana varsin haastavaa tuoda mukaan ja kiinnittää toimintaamme. Samaan aikaan vallalla on ollut ilmiö, jossa pitkään varsin aktiivisessa roolissa olleet toimijat ovatkin “sapattivapaan” tarpeessa järjestöstämme. Tie on voinut kuljettaa esimerkiksi piirihallituksesta piirin johtoon, liittohallitukseen ja/tai kunnallisiin luottamustoimiin ja jossakin vaiheessa on tultu pisteeseen, jossa luottamustoimeton vuosi tai kaksi tulee enemmän kuin tarpeeseen. Tämä päätös on kunnioitettava ja kannustettava, sillä omaa jaksamista on kuunneltava herkällä korvalla, mutta on tarpeen myös pohtia sitä, miten mahdollistamme osallistumista kausittaisesti ja oman jaksamisen mukaan myös heille, jotka eivät vuoden aikana kiinnity järjestöömme jonkin virallisen pestin kautta. Vasta käynnistetty ministeriömalli on mielestäni yksi äärimmäisen tehokas keino juuri tällaiseen osallistamiseen. Jokainen jäsenemme voi liittyä mukaan omiin kiinnostuksiinsa pohjaten ja matalalla kynnyksellä. Jatkokehittämisen osalta näkisin mielelläni, että ministeriöt nostaisivat toimintaa esille mm. kaikille avoimien seminaarien/työpajapäivien avulla, ministeriöitä hyödynnettäisiin rohkeasti mm. linjapaperityöhön ja ministeriön jäsenille tarjottaisiin konkreettisia vaikuttamisen paikkoja lähettämällä pienempiä lähetystöjä vaikkapa päivän polttavaa aihetta eduskuntaryhmälle alustamaan! Laajaan jäsenpohjaamme lukeutuu kautta linjan hyvin monipuolista osaamista ja erikoistumista. Toiset ovat video- tai kuvatuotannon ammattilaisia, joku osaa laulaa tai musisoida ja joku puolestaan hoitaa tarjoilut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Keskustanuorten tulisi pitää huomattavasti laajemmin kirjaa tästä sisällämme piilevästä osaamisesta ja kyvystä. Mikäli “rekisteri” on kunnossa, voisi niin liitto, kuin piirimmekin hyödyntää tarpeen tullen osaavia jäseniään jopa ihan tilaustyön muodossa.
Olen myös ilokseni kuullut paneelien yhteydessä muiltakin ehdokkailta, että vastaavat huolet on tunnistettu ja keinoja pohditaan kovasti. Pohja työlle on siis äärimmäisen otollinen. Vaikka perinteisesti järjestöllinen työ on ulotettu vahvasti varapuheenjohtajistolle, uskon, että seuraavan kaksivuotiskauden ajan työtä tulee tehdä koko puheenjohtajiston voimin. Sen työn päätepiste on kannustava, turvallinen ja rakas yhteisö, jonka varasta jokainen jäsen voi kokeilla siipiään ja ponnistaa mihin tahansa!
Jere Tapio, p. 040 7609463
@tapionjere #jääliläistäjärjenkäyttöä
