Kainuun Keskustanuoret: Hallituksen “erityissuojeltu” koulutus tarkoittaa mahdollisuuksia vain harvoille ja valituille

torstai 05.09.2024

Ammatillisen koulutuksen rahoitus pienenee ensi vuonna reippaasti, 120 miljoonalla eurolla. Päätöstään Orpon-Purran hallitus perustelee sillä, että leikkauksia aiotaan kohdistaa aikuisopiskelijoihin, vaikka tälläinen erottelu on käytännön kannalta täysin mahdotonta – oppilaitoksissa samoissa ryhmissä opiskelevat niin peruskoulun päättäneet kuin uuden tutkinnon suorittajat. Noin kaksi kolmasosaa ammatillisen koulutuksen opiskelijoista on aikuisia: monipuoliseen joukkoon kuuluvat niin aikuisiällä uutta tutkintoa havittelevat, mutta myös opiskelijat, joilla on haasteita esimerkiksi kielitaidon kanssa.

Opettajien ammattijärjestö OAJ arvioi, että leikkaus tarkoittaa käytännön opetustyön kannalta laskennallisesti noin 1600 opettajan vähennystä. Lisäksi hallitus on tänä vaalikautena päättänyt lakkauttaa aikuiskoulutustuen – ilman taloudellista tukea monelle ajatus alanvaihdosta on ylivoimainen. Toimivan järjestelmän romutus ei ainakaan tuota yhtään lisätutkintoa.

Vielä 2023 pääministeri Petteri sanoi, että koulutus on “erityissuojelussa”. Koulutuksen “erityissuojelu” on hallituksen toimien myötä muuttanut käsitteen suojelusta pikemminkin viuhuviin leikkaussaksiin. Kysymmekin, minkälaista kasvua tähän maahan luovat toimet, jotka eivät kannusta koulutukseen, vaan pikemminkin surkastuttavat tulevaisuusnäkymät täysin?

Ammatillisen koulutuksen kenttä kaipaa nyt resursseja, työrauhaa ja ennakoitavuutta. Laadukas koulutus sekä osaavat ammattilaiset voivat olla vahva vetovoimatekijä myös eri alueille. Silti koulutusta on mahdotonta kehittää vastaamaan työelämän jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin, , mikäli oppimisen elementiksi tarjotaan hallituksen toimesta hopeatarjottimella koulutuskentälle ainoastaan epävarmuutta.

Tarvitsemme jokaisen nykyisen opiskelijan osaavana ja hyvinvoivana työelämän polulle. Ammatillinen koulutus on Suomen talouden kasvun kannalta välttämätöntä, eikä siitä ole varaa leikata enää yhtään.

Keskustanuorten Kainuun piiri

Lisätietoja:
Patrik Huotari, Keskustanuorten Kainuun piirin pj.
0449870966
patrik.huotari@outlook.com