Kainuun Keskustanuorten johtokunta esittää Kaisa Oinas-Panumaa Suomen Keskustanuorten varapuheenjohtajaksi.
”Olen äärimmäisen kiitollinen piirilleni siitä, että se haluaa esittää minua varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajien kohdalla kilpailu ei viime vuosina ole ollut kovinkaan suurta, mikä harmittaa: mielestäni Keskustanuoret on liian arvokas siihen, ettei kaikkia sen johdossa kilpailutettaisi asianmukaisesti”, Oinas-Panuma sanoo.
Oinas-Panuma on toiminut kuluvan vuoden piirin puheenjohtajana ja ollut aktiivinen piirin toiminnassa jo vuodesta 2013. Vuosiin on mahtunut niin Keskustanuorten liittohallituksen jäsenyyttä kuin Joensuun Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajuuttakin.
”Liittohallituskauteni aikana ja sen jälkeen olen oppinut aivan valtavasti uusia asioita, valmistunut kandiksi ja saanut enemmän uskoa osaamiseeni. Koen, että minulla on annettavaa liiton toimintaan nyt, kun toimintavuosia ja monipuolista kokemusta on kertynyt lisää”, toteaa Oinas-Panuma.
Oinas-Panuma on 23-vuotias yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Kuhmolaisnaisen arki jakautuu kahteen maakuntaan, sillä hän opiskelee viidettä vuotta Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella yhteiskuntapolitiikkaa, ja koti-Kuhmossa odottaa kaupunginvaltuusto ja muu elämä.
”Suomen juurevin kaupunki on kotini, josta en luovu, vaikka aatetta tällainen viikoittainen edestakainen ajelu vaatiikin. Siellä on perhe ja kaupunki, jonka kehittämiseen tahdon osallistua sen jälkeen, miten valtavasti se on minulle antanut.”
Oinas-Panuma näkee, että varapuheenjohtajana hän ottaisi roolia esimerkiksi poliittisen nuorisojärjestötoiminnan maineen parantamisessa. Hän näkee esimerkiksi häpeän ongelmana: kiinnostus poliittiseen nuorisojärjestöön voi aiheuttaa niin paljon ulkosyntyistä häpeää, ettei uskallus riitä kokeilemiseen, saati sitoutumiseen. Oinas-Panuman mielestä oman poliittisen identiteetin etsimistä ei koskaan pitäisi hävetä. Hänestä esimerkiksi ensimmäisen tapahtuman tarjoaminen maksutta voisi avata uutta, avoimesti markkinoitavissa olevaa väylää tutustua järjestöön.
Lisäksi Oinas-Panuma ehdottaa, että voisi helpottaa piirien ja liiton välistä kommunikointia.
”Vuorovaikutus myös Keskustanuorten sisällä on tärkeää. On ikävää, mikäli on aina aloitettava piiristä käsin. Väärinymmärrysten ja pahan mielen välttämiseen suora yhteydenotto on erinomainen väline. Piirikummijärjestelmän ajatus on kaunis, mutta sen riippuvaisuus kummin toimintatavoista on valtava. Erityisesti ne piirit, joilla ei ole edustusta liittohallituksessa, voivat kärsiä ahdingosta yksikseen. Voin vaikka itse soittaa puheenjohtajien kuulumisia, sillä Joensuun ja Kuhmon välisellä matkalla on vain aikaa.”
”Olen tuntenut Kaisan jo vuosia, samalla olen nähnyt ja kokenut kuinka innovatiivinen, osaava ja motivoitunut johtaja tämä aatteenpalolla toimiva nuori nainen on. Olen vakuuttunut Kaisan kyvyistä toimia nuorisoliikkeemme varapuheenjohtajana. Kaisasta saamme idearikkaan ja toimivan tekijän puheenjohtajistoomme. Ruohonjuuritason puheenjohtajana hän on jo osoittanut kykynsä!” hehkuttaa Tommi Anttalainen, Kainuun Keskustanuorten varapuheenjohtaja.
”Kaisasta liitto saisi osaavan ja motivoituneen varapuheenjohtajan. Kyky kuunnella ihmisiä sekä vahva järjestöosaaminen ovat Kaisan vahvuuksia. Ilolla kannatan Kaisaa uudeksi varapuheenjohtajaksi!” kertoo Milja Hostikka, Pohjois-Karjalan Keskustanuorten puheenjohtaja.
Lisätietoja:
Varapuheenjohtajaehdokas
Kaisa Oinas-Panuma
040 707 8940
kaisa.oinaspanuma(at)gmail.com
Kampanjapäällikkö
Tommi Anttalainen
040 866 9707
tommianttalainen(at)gmail.com