Kainuun Keskustanuoret vaatii, että alueille suunnatuissa koulutuspaikoissa otettaisiin huomioon myös alueelliset erityispiirteet. Maakuntien erityispiirteet tuovat raamit rakentaa kestävää sivistystä. Alueelliset erityispiirteet huomioon ottavat opinnot houkuttelevat maakuntaan niin opiskelemaan kuin jäämään työelämän piiriinkin.
On kestämätöntä, että tulevaisuuden osaajat kaikkoavat maakunnasta juuri ennen työllistymismahdollisuuksia. Alueellinen saavutettavuus vaikuttaa nuorten koulutusvalintoihin ja jopa todennäköisyyteen suorittaa tutkinto.
Kainuussa tietyillä aloilla sekä alueilla on havaittavissa myös valtavaa tarvetta osaajista. Osaajat ja työpaikat kohdentuisivat toivotunlaisesti, kun erilaisten alojen koulutus- ja työpaikat olisivat saavutettavissa lähialueilla. Kainuussa työvoimapula kohdistuu jo usealle alalle: tarvitsemme niin insinöörejä, kaivosteollisuuden osaajia, terveys- ja sosiaalipalveluiden osaajia kuin hallinto- ja tukipalvelutoiminnan taitajia. Maakuntien erityispiirteiden huomiointi koulutuspaikoissa edistäisi työvoiman saatavuutta alueellisesti, ja tukisi ajatusta koko Suomen asuttamisesta sekä elinvoimasta.
Kainuun Keskustanuoret vaatii, että maakuntien erityispiirteet koulutuspaikkojen järjestämistä pohtiessa otetaan huomioon jo seuraavaa hallitusohjelmaa laatiessa. Sivistystä ei voi ajatella irrallaan muusta yhteiskunnasta.
Lisätietoja:
Milla Veteläinen
puheenjohtaja, Kainuun Keskustanuoret
p. 044 979 4321
milla.vetelainen(at)gmail.com