Kainuun Keskustanuoret: Patrik Huotari Keskustanuorten liittohallitukseen

keskiviikko 20.09.2023

Keskustanuorten Kainuun piiri esittää piirin puheenjohtaja Patrik Huotaria Keskustanuorten liittohallitukseen.

Kuluvana kautena Patrik on toiminut Keskustanuorten Kainuun piirin puheenjohtajana ja Keskustan Kainuun piirin varapuheenjohtajana sekä aktiivisena toimijana muissa keskustajärjestöissä. Hän on aktiivisesti verkostoitunut keskustaperheessä valtakunnallisella- ja piiritasolla.

Patrik on syntyperäinen 21-vuotias kajaanilainen ja opiskelee sairaanhoitajaksi Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Vapaa-aikansa hän käyttää politiikan lisäksi käsitöihin ja vapaaehtoistoimintaan. Patrikille politiikan kärkiteemoja ovat perhe-, sosiaali- ja terveys- sekä puolustuspolitiikka.

“Haluan liittohallituksessa tuoda järjestöömme arvojen yhteisymmärrystä. Joukkoomme mahtuu monia erilaisia näkemyksiä ja se on rikkautemme. Välillä arvojen kolahdukset synnyttävät kipinöitä mutta elinvoimaisen ja vahvan kansanliikkeen perustana on arvojen yhteisymmärrys, eroavaisuuksien kunnioittaminen ja kompromissien löytäminen. Haluan olla mukana rakentamassa ympäristöä, jossa jokainen saa kertoa mielipiteensä avoimesti.” Patrik linjaa.

“Patrik on osoittanut loistavaa aktiivisuutta toimiessaan keskustanuorissa. Hän osallistuu aktiivisesti talkootyöhön, on aina valmis auttamaan muita ja innostaa myös muita kenttätyöhön. Hän ei pelkää tarttua toimeen. Puheenjohtajana toimiessaan Patrik on reilu ja oikeudenmukainen, ottaa kaikkien näkemykset huomioon ja kannustaa jokaista osallistumaan. Nämä ominaisuudet ovat todella tarpeellisia myös liittohallitustyöskentelyssä.’’, toteaa Jonna Kyllönen, Kajaanin keskustanuorten puheenjohtaja.

Uudet liittohallituksen jäsenet valitaan Keskustanuorten liittokokouksessa Kuopiossa 27.10.-29.10.2023.

Lisätietoja:

Patrik Huotari
Keskustanuorten Kainuun piirin pj., liittohallitusehdokas
patrik.huotari@outlook.com, 0449870966