Kainuun Keskustanuorten syyskokoustiedote

sunnuntai 25.10.2020

Kainuun Keskustanuoret kokoontuivat sääntömääräiseen syyskokoukseensa perjantaina 23.10. Kokouspaikkana toimi Ruhtinan Pirtit Suomussalmen Juntusrannalla. Ennen varsinaisia kokousasioita kuultiin Ruhtinan Pirtin edustajan Mikko Ruokolan tervehdys. Ruokola  toivotti lämpimästi Keskustanuoret tervetulleiksi kokoustamaan Juntusrantaan muistellen itsekin samalla omia silloisia Nuoren Keskustan Liiton aikojaan. Ruokolan jälkeen kokousväki sai kuulla Suomussalmen kunnanjohtajan Erno Heikkisen tervehdyksen sekä ajankohtaisen katsauksen Suomussalmen kunnasta. Heikkinen toi lahjana kokousväelle kunnan vaakunalla varustettuja kangaskasseja sekä Hossan kansallispuiston huiveja. Kokouksessa oli paikalla 10 virallista edustajaa, joista osa etäyhteyksin. Lisäksi kokouksen sihteerinä toimi piirin toiminnanjohtaja Marko Soini

Kokouksen puheenjohtajana toimi piirin puheenjohtaja Annaliisa Heikkinen. Kokousasioina käsiteltiin muun muassa seuraavan vuoden kuntavaaleja, toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi valittiin liittokokousedustajat ennakkoilmoittautuneiden perusteella virallisiksi kokousedustajiksi poikkeukselliseen maakunnallisin pistein järjestettyyn Keskustanuorten liittokokoukseen.

Piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2021 valittiin suomussalmelainen 18-vuotias lukiolainen Milla Veteläinen. “Minulla on valtava kunnia päästä luotsaamaan Kainuun Keskustanuoria yhdessä tuoreen johtokunnan kanssa. Lähden innolla kehittämään toimintaa yhä toimivammaksi ja vaikuttavammaksi.” Veteläinen kiteytti tunnelmiaan kokouksen jälkeen. 

Varapuheenjohtajaksi valittiin juuri kokouspäivänä 27 vuotta täyttänyt eduskunta-avustaja Tommi Anttalainen Kajaanista.  “Olen erittäin otettu tästä valinnastani, uuden ja innokkaan johtokunnan kanssa lähdemme vahvasti tekemään kuntavaaleja. Voin erityisen tyytyväisenä katsoa miten paljon meillä on nuoria naisia avainpaikoilla.” Anttalainen hehkutti kokouksen päätöksistä.

Johtokuntaan valittiin lisäksi Ella Veteläinen Suomussalmelta, piirin nykyinen puheenjohtaja Annaliisa Heikkinen Kajaanista, Jonna Kyllönen Kajaanista sekä Sohvi Sirviö Kajaanista. Varajäseninä johtokuntaan valittiin Pekka Oinas-Panuma Kuhmosta, Maarit Malinen Kuhmosta, Maiju Huotari Kajaanista ja Kari Korvuo Suomussalmelta. 

Kokous päätti ottaa kantaa korkeisiin sähkönsiirtohintoihin. Tästä laaditaan virallinen ulostulo lähipäivinä. Läsnä olleet kokousedustajat majoittuivat Ruhtinan Pirtille ja kokoustivat siellä Keskustanuorten liittokokouksen. Kokouksessa hyväksyttiin muun muassa liitolle uusi periaateohjelma, päivitetyt säännöt sekä tehtiin sääntömääräiset henkilövalinnat. 

Lisätietoja:

Annaliisa Heikkinen
kokouksen puheenjohtaja, Kainuun Keskustanuorten puheenjohtaja 2020 
040 0969194

Milla Veteläinen
Kainuun Keskustanuorten puheenjohtaja 2021
044 9794321

Tommi Anttalainen 
Kainuun Keskustanuorten varapuheenjohtaja 2021
040 8669707