Heti alkuun voin myöntää, että taannoinen Riihimäen liittokokous herätti haikeutta itsessäni ja luullakseni muissakin paikalla olleissa ysikakkosissa, sillä se jäi meidän Keskustanuorten uramme viimeiseksi. Jäsenpolkuja on erilaisia; ne kestävät lyhyemmän tai pitemmän ajan ja sisältävät aktiivisuutta yhdessä tai useammassa piirissä. Osa löytää Keskustanuorten toiminnan heti 15-vuotiaana kun liittyminen on mahdollista, osa taas – itseni mukaan lukien, löytää toiminnan vasta vuosia myöhemmin korkeakouluopiskelijana.
Sain ensikosketuksen Keskustanuoriin vuonna 2014 Turun puoluekokouksessa, jossa olin vierailijana ja näin Keskustanuoria ensimmäisen kerran ständillä, jonne taisin mennä vain kuluttaakseni aikaa yleiskeskustelun aikana. Tuolloin puoluekokouksessa oli myös Keskustanuorten järjestämä iltaohjelma samana syksynä alkaneena opiskeluaikana sittemmin varsin tutuksi tulleessa yökerhossa, mihin menin myös, vaikka sielläkin pohdin kenelle uskaltaisin puhua. Kestää aikansa, että uskaltaa puhua yhteisöllisessä porukassa. Etenkin, jos tulee porukan ulkopuolelta tai uutena porukkaan. Samaisena syksynä 2014 liityin sekä Keskustanuoriin että KOL:iin, vaikka Keskustanuorissa aktivoiduinkin kunnolla vasta 2017 ja ensimmäinen liittokokoukseni oli Seinäjoella vuonna 2018.
Ylisukupolvisuus on vahvasti läsnä, kun nuorimpien ja vanhimpien jäsenten välillä voi olla valtakunnallisessa tapahtumassa tai liittokokouksessa yli kymmenen vuoden ikäero. Parasta Keskustanuorissa onkin yhteisöllisyys siinä määrin, että jokaisen valtakunnallisen tapahtuman jälkeen olen ollut pari päivää täysin veto loppu, ja toisaalta odottanut jo seuraavaa tapahtumaa. Olen myös ylpeydellä seurannut miten rohkeasti Keskustanuoret ovat ottaneet kantaa myös laajemmin maailman tapahtumiin. On tärkeää muistaa päätösten sekä paikallinen eli lokaali että maailmanlaajuinen eli globaali merkitys ja vaikutus.
Keskustanuorissa kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat ja kasvaa yhdenvertaisina vaikuttajina. Toivon Keskustanuorten sosiaalisen kestävyyden säilyvän viimeisen jäsenyysvuoteni jälkeenkin, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että uudet jäsenet otetaan hyvin vastaan ja mukaan toimintaan. Sosiaalista kestävyyttä on myös se, että huolehdimme kaikista. Joukko on tunnetusti yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Se on arvoihimme lukeutuvaa sivistystä – sydämen sivistystä, jota ei opita yksinomaan kirjoista. Asiat saattavat riidellä, mutta toivottavasti ihmiset eivät.
Toivonkin, että Keskustanuoret säilyttävät yhteisöllisen ja vastaanottavan ilmapiirin, josta sain itsekin nauttia aikani. Haastakaa puolueen kantoja jos tarve on, ja rummuttakaa perustulon kaltaisia teille tärkeitä asioita kunnes ne saadaan läpi. Te olette puolueen tulevaisuus. Toivottavasti puoluekin oppii joskus visioimaan tulevaa rohkeasti ja ajattelemaan pitemmällä tähtäimellä ylivaalikautisesti.
Tästä eläköitymisen aiheuttamasta haikeudesta huolimatta en ole katoamassa mihinkään, ettekä toivottavasti tekään. Onneksi eläköitymisen jälkeenkin voi vielä nähdä Kenuja vaaliristeilyillä, puoluekokouksissa ja muissa puolueen tapahtumissa. Meitä kaikkia yhdistää keskustalaisuus ja keskustanuoruus, vaikka varsinainen jäsenyysaika loppuukin 30 ikävuoteen. Meidän – entisten, nykyisten ja tulevien keskustanuorten – on uudesta luotava maa. Tämä kymmenien, kymmenien virtojen maa tarvitsee meitä.
Kiitos kenuvuosista ja nähdään pian.
Santeri Aakula
Varsinais-Suomen Keskustanuorten piirihallituksen varajäsen
