Keskustanuorten Etelä-Pohjanmaan piirin syyskokouskannanotto: Olli Rehn presidentiksi

tiistai 07.11.2023

Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret kannattavat ja kannustavat lämpimästi Olli Rehnin valintaa Suomen seuraavaksi tasavallan presidentiksi.

Olli Rehnilla on monien vuosien taustaa päätöksenteosta valtiollisella tasolla ja luja kokemus kansainvälisen yhteistyön tekemisestä. Näiden tehtävien tuoma osaaminen tekee Ollista maallemme loistavan presidentin.

Presidentin on ymmärrettävä koko Suomen asiaa. Juuret synnyinseudulla Etelä-Savossa ja nykyinen koti Etelä-Suomessa antavat Ollille juuri tätä näkemystä, mitä maamme kaipaa. Ennen kaikkea tuntemus Itä-Suomesta näinä aikoina on vahvasti eduksi. On tärkeä tuntea se valtio, mitä johtaa. Siihen voimme luottaa äänestäessämme Olli Rehnin presidentiksi. Koko Suomen on oltava elinvoimainen jo turvallisuudenkin näkökulmasta. Tämä elinvoima olisi hyvissä käsissä, kun Rehn olisi Suomen tasavallan presidentti.

”Kun maailmalla myrskyää ja kotimaassa ääripäät ovat vastakkain, tarvitaan vakautta. Olli Rehn on tätä. Vakautta, varmuutta ja kokemusta. Kun Olli Rehnistä tulee seuraava tasavallan presidentti, voin eteläpohjalaisena nuorena jatkossakin kokea olevani tässä maassa turvassa tietäen, että tätä maata johtaa suuren kokemuksen omaava suomalaisen sielunmaiseman tunteva reservin luutnantti.” päättää Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtaja Susanna Laitila.

Lisätietoja

040 030 4407

Susanna Laitila

Puheenjohtaja