Keskustanuorten Kurikan osasto esittää Mikko Tukevaa eduskuntavaaliehdokkaaksi, esitys saa tuen myös Keskustanuorten Etelä-Pohjanmaan piiriltä.

torstai 12.05.2022

Keskustanuorten Kurikan osasto on maanantaina 9.5. pitämässään yleiskokouksessa päättänyt esittää Kurikan Jalasjärveltä kotoisin olevaa 21-vuotiasta Mikko Tukevaa eduskuntavaaliehdokkaaksi. Mikko Tukeva toimii tällä hetkellä Kurikan Keskustanuorten puheenjohtajana sekä Keskustanuorten Etelä-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtajana.

Lähden ehdokaskisaan innostuneena ja uudesta haasteesta kiinnostuneena. Vaikuttamisen halu on heräillyt jo 15-vuotiaana ja nyt päästään oikein isoihin vaaleihin kisaamaan ehdokaspaikasta. Tukeva kertoo.

Tukeva tavoittelee eduskuntavaaliehdokkuutta ensimmäistä kertaa. Hän on ollut aiemmin ehdolla kuntavaaleissa ja toimii valtuutettuna Kurikan kaupungissa.

Tahdon tuoda nuorekasta virtaa ja näkökulman kunnioittaen täysin kuitenkin vanhaa. Tärkeinä teemoina itselle on luonnollisesti maatalon poikana maa- ja metsätalous sekä näin nuorena ehdokkaana nuorten asiat kuten opiskelu, mutta mielessä on aina laajemmin koko yhteiskunnan toimivuus, kommentoi Tukeva.

Keskustanuorten Etelä-Pohjanmaan piiri tukee Tukevan valintaa ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Piirin puheenjohtaja Susanna Laitila kommentoi Tukevan ehdokkuutta seuraavasti

Mikko on idearikas osaaja, jonka kokemus politiikan eri tasoilta on vaikuttavaa. Mikko on periaatteellinen, juureva ja hänessä on innokkuutta, mitä näihin vaaleihin kaivataan.


Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri valitsee eduskuntavaaliehdokkaansa syksyllä.