Lahden Keskustanuoret tukee Santeri Ala-Röysköä Keskustanuorten varapuheenjohtajaksi 2022-2023

maanantai 11.10.2021

Lahden Keskustanuoret kannattaa Santeri Ala-Röysköä Keskustanuorten liiton varapuheenjohtajaksi kaudelle 2022-2023. 

Ala-Röyskö on kotoisin Lahdesta ja opiskelee tällä hetkellä Vaasan yliopistossa hallintotieteitä. Hän on toiminut ja vaikuttanut aktiivisesti Keskustanuorissa niin paikallisesti, kuin valtakunnallisesti. Liittymisestä lähtien hän on ollut osa Lahden osaston ja Hämeen piirin hallituksia sekä toiminut Keskustanuorten liittohallituksessa kaudella 2020–2021.

Santeri on näyttänyt erinomaista esimerkkiä aktiivisuudellaan myös opiskelijajärjestöissä ja Lahden Keskustan kunnallisjärjestössä.

Lahden osaston puheenjohtaja Laura Hahl on tutustunut Santerin poliittiseen uraan Hämeen nuorten piirin sekä Lahden osaston kautta, sekä teki yhteistyötä kuntavaalien aikana.

”Hienoa että meiltä Lahdesta löytyy liittohallituksen varapuheenjohtaja kandidaatti! Olemme tehneet Santerin kanssa yhteistyötä 2 vuotta Lahden osastossa, sekä Hämeen piirihallituksessa. Santeri lähtee innolla mukaa useisiin luottamutoimiin ja pohjaa toimintansa tiukaan tietopohjaan. Koko Lahden osasto suosittelee Santerin valintaa liiton varapuheenjohtajaksi!”

Laura Hahl, Lahden Keskustanuorten puheenjohtaja

Keskustanuorten varapuheenjohtajakilpa ratkeaa Keskustanuorten Torniossa järjestettävässä liittokokouksessa 29.-31.10.

Lisätietoja:

Laura Hahl, p. 050 918 6267

Lahden Keskustanuorten puheenjohtaja

Santeri Ala-Röyskö, p. 040 033 0683

Varapuheenjohtajaehdokas