Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret: Kaksoisraide Ylivieskasta Tornioon

perjantai 06.03.2020

680 kilometriä pitkä päärata on Suomen tärkein henkilö- ja tavaraliikenteen kulkuväylä. Raideliikenteen määrä on kovassa kasvussa, mutta yksiraiteisuus muodostaa ruuhkaisille raiteille tulpan. Vuosittain Oulusta etelään matkustaa junalla yli miljoona ihmistä ja tavaraa kuljetetaan yli seitsemän miljoonaa tonnia. Kymmenen vuoden aikana matkustajamäärän arvioidaan kasvavan jopa 45 prosentilla ja tavaraliikennemäärän kymmenellä prosentilla. 

Kaksoisraiteen rakentamista puoltavat myös Pohjois-Suomen parempi saavutettavuus, nopeammat junayhteydet, suuret teollisuushankkeet, junamatkailun suosio ja raideliikenteen ympäristöystävällisyys. Lisäksi alati kansainvälistyvässä yhteiskunnassamme junayhteydet Ruotsiin paranisivat huomattavasti. 

Lapin Keskustanuoret ja Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret esittävät kaksoisraiteen rakentamista Ylivieskasta Tornioon helpottamaan kaikkien suomalaisten liikkumista.