Louna Yli-Hemminki Keskustanuorten liittohallitukseen

keskiviikko 05.10.2022

Keskustanuorten Etelä-Pohjanmaan piiri esittää 18-vuotiasta Louna Yli-Hemminkiä Keskustanuorten liittohallitukseen kaudelle 2023-2024.Yli-Hemminki on kotoisin Seinäjoelta ja opiskelee Seinäjoen lukiossa. Hänellä on kokemusta pitkältä ajalta Seinäjoen nuorisovaltuustosta. Tällä hetkellä hän toimii Seinäjoen nuorisovaltuuston 1. varapuheenjohtajana. 

“On hienoa lähteä mukaan ehdokkaaksi. Odotan innolla uusien asioiden oppimista ja olen kiinnostunut varsinkin koulutuspolitiikasta. Mielestäni on tärkeää, että kouluttautuminen onnistuu myös suurten kaupunkien ulkopuolella. Toivon, että Keskustanuorissa voimme pohtia tapoja varmistaa sen, että jokaisella on mahdollisuus kouluttautua laadukkaasti ympäri Suomen.”

“Louna on aktiivinen osaaja, joka tarttuu ilolla toimeen.  Lounasta liittohallitus saisi motivoituneen tekijän, joka on innokas kehittämään omaa osaamistaan politiikan saralla. Louna lähti heti täysi-ikäiseksi tultuaan ehdokkaaksi aluevaaleihin ja on osoittanut toiminnallaan aktiivista ja rohkeaa otetta. Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtaja Susanna Laitila.

Nuorisovaltuustotaustan omaava Yli-Hemminki haluaa olla kehittämässä yhteistyötä Keskustanuorten ja nuorisovaltuustojen välillä. “Nuorisovaltuusto on antanut minulle runsaasti osaamista yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja antanut kipinän vahvemmin lähteä mukaan politiikkaan. Siksi mielestäni olisi hyvä syventää yhteistyötä nuorisovaltuustojen ja keskustanuorten välillä.”

Keskustanuorten liittokokous käydään 28.-30.10.2022 Riihimäellä.

Lisätietoja

Louna Yli-Hemminki

liittohallitusehdokas

045 868 5888

Susanna Laitila

Puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret

040 030 4407