Nuoret ovat harmaan pilven kultareunus – Oulun vaalipiirin nuoret ehdokkaat keräsivät 13,1 % koko listan äänistä

keskiviikko 05.04.2023

Kaikki Keskustan Oulun vaalipiirin nuoret ehdokkaat menestyivät vaaleissa erinomaisesti. Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan piiri iloitsee siitä, että 23-vuotias pudasjärveläinen Olga Oinas-Panuma valittiin ensikertalaisena eduskuntaan 5 142 äänellä. Oinas-Panuman lisäksi Pohjois-Pohjanmaan Keskusta asetti ehdolle oululaisen Eveliina Leskelän (26) ja puolestaan Kainuun Keskustan nuori ehdokas oli suomussalmelainen Milla Veteläinen (21). Leskelä keräsi 1 924 ääntä ja Veteläisen äänisaalis asettui 1 485 ääneen. 

Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten toiminnanjohtaja Eevasisko Mehtätalo on erittäin tyytyväinen nuorten ehdokkaiden ja piirin jäsenten tekemään vaalityöhön:  “Nuorten vaalikampanjat noudattelivat keskustalaisia perinteitä, mutta uusiakin ideoita kokeiltiin: muun muassa Leskelä jakoi naistenpäivänä Oulussa tamponeja.”

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirissä oli ehdolla vain kaksi alle 30-vuotiasta keskustalaista ehdokasta, jotka olivat oulaistelainen Marjut Lehtonen ja oululainen Tuija Patana. Lehtonen keräsi vaaleissa 1 123 ääntä ja Patana puolestaan sai 603 ääntä. Nuoret ehdokkaat haalivat siis yhteensä 1 726 ääntä. Vuoden 2019 nuoret eduskuntavaaliehdokkaat toivat listalle 2,2 % äänistä.

Kevään 2023 eduskuntavaaleissa Pohjois-Pohjanmaan nuoret ehdokkaat saivat yhteensä 7 066 ääntä. Kun tähän lisätään Veteläisen äänet, niin nuoret ehdokkaat keräsivät listalle yhteensä 8 551 ääntä, mikä vastaa 13,1 % listan kokonaisäänimäärästä. Oinas-Panuman ja Leskelän kerryttämät äänet olivat 10,8 % koko listan äänisaaliista. 

“Nuorten piirin puheenjohtajaa Ville Mykkästä lainatakseni listalla oli Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten ykköstykit. Vaikka kannatustilanne oli kautta vaalien erittäin hankala, se ei lannistanut meidän nuoria ehdokkaita. Olga, Eveliina ja Milla tekivät aktiivista vaalityötä gallupeista huolimatta alusta loppuun. Vaalitappiosta huolimatta minulla pääsi muutama onnen kyynel vaali-illassa: Meijän nuoret ehdokkaat ovat upeita!”, summaa nuorten ehdokkaiden menestystä toiminnanjohtaja Mehtätalo.

Nuorten keskustalaisten eduskuntavaaliehdokkaiden äänipotti kertoo, että laskevan auringon nousevat tähdet todellakin puhuttelevat äänestäjiä ja heille löytyy luottamusta. Näissä kolmessa nuoressa naisessa on potentiaalia tulevaisuuden päättäjiksi – heistä kuulemme vielä!

Lisätietoa

Patrik Huotari
puheenjohtaja, Kainuun Keskustanuoret
p. 044 9870966

Ville Mykkänen
puheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret
p. 040 1262112

Eevasisko Mehtätalo
toiminnanjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret
p. 040 5274913