Paluu juurille: Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtajaksi 2022 Joel Taskila

sunnuntai 17.10.2021

Nuorten piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2022 valittiin Joel Taskila Oulusta ja varapuheenjohtaksi Marjut Leiviskä Pyhännältä. Ensi vuoden henkilövalinnat tehtiin perjantaina 15.10. Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten syyskokouksessa Lumijoella.

Joel Taskila on 29 vuotta ja kotoisin Oulunsalosta. Joel on toiminut Keskustanuorissa Kaakon piirin puheenjohtajana sekä Uudenmaan Keskustanuorten varapuheenjohtajana. Taskila vaikuttaa myös Keskustanuorten liittohallituksen jäsenenä. Taskilan rakkaisiin harrastuksiin kuuluu metsästys, kalastus sekä epäsäännöllinen itsensä sivistäminen. 

“Minusta on tosi mukava palata kotikonnuille Pohjois-Pohjanmaalle. Vaikka minulla on kivasti kertynyt kokemusta ja näkemystä Suomen ja liiton eri puolilta, niin puheenjohtajakaudellani on erityisen tärkeää saada perustoiminta rullaamaan koronan jälkeen”, linjaa Taskila. 

Taskilan puheenjohtajistoon valittiin pyhäntäläinen Marjut Leiviskä. Leiviskä on 20 vuotta ja toiminut yhden vuoden nuorten piirihallituksen jäsenenä. Piirihallituksessa Leiviskä on tuonut keskusteluun hyviä näkökulmia,  ja etäilystä huolimatta hän on osallistunut aktiivisesti etätapahtumiin ja some-tempauksiin. 

Syyskokouksessa valittiin myös muut piirihallituksen jäsenet ja varajäsenet vuodelle 2022. Piirihallituksen jäseniksi valittiin Siiri Ruokola (Oulu), Niilo Ojanaho (uusi, Oulu), Luukas Lohi (Oulu), Severi Kemppainen (Utajärvi), Tatu Pernu (uusi, Lumijoki), Helmi Eskola (Nivala), Saara Ruokola (uusi, Oulu) ja Ville Mykkänen (Pyhäjärvi). Varajäseninä toimivat ensi vuonna  Elli Tuominen (uusi, Oulu), Hanna Markkanen (Kempele), Leea Putula (Oulu) ja Elias Tornberg (Raahe).

Oletko kiinnostunut Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten toiminnasta? Soita tai laita What’s appia Joelille p. 044 3569435