Pirkanmaan Keskustanuorten syyskokous on puhunut!

perjantai 19.11.2021

Pirkanmaan Keskustanuoret piti syyskokouksensa Tampereella Pirkanmaan Keskustajärjestöjen piiritoimistolla 17.11. Järjestökoneisto on pyörähtänyt yhden kierroksen eteenpäin ja uudet toimijat vuodelle 2022 on valittu. Puheenjohtajaksi valittiin Terhi Ala-Keturi. Varapuheenjohtajan tehtävässä jatkaa Miina-Maija Simonen. Muut piirihallituksen jäsenet ovat Vilma Hoviniemi, Rasmus Korpela, Linda Lähdeniemi, Aleksi Peltosaari, Joni Takku, Antti Vartiainen ja Teemu Voutilainen. Hallintokoordinaattorina toimii Marko Soini.Toimintasuunnitelmassa merkittävässä roolissa on osastojen toiminnan aktivoiminen sekä tammikuun 2022 aluevaaleihin ja huhtikuun 2023 eduskuntavaaleihin valmistautuminen. Tavoitteena Pirkanmaan Keskustanuorilla on kymmenen nuorta ehdokasta aluevaaleissa.

Tuleva puheenjohtaja Terhi Ala-Keturi painottaa aluevaalien suhteen sitä, että lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta tärkeiden opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden tulee säilyä lähipalveluina koulujen ja oppilaitosten arjessa myös niiden siirryttyä kunnilta hyvinvointialueiden alaisuuteen. Lisäksi neuvolatoimintaa tulee kehittää vauvasta vaariin, jotta ihmisten terveyttä ja hyvinvointia voidaan edistää koko elämänkaaren aikana.

Kokous hyväksyi myös sääntömuutoksen Keskustanuorten liiton esityksen mukaisesti.

Lisätietoja:

Joni Takku
Pirkanmaan Keskustanuorten puheenjohtaja
040 7042627
joni.takku(a)outlook.com


Terhi Ala-Keturi
Pirkanmaan Keskustanuorten puheenjohtaja 2022
050 3284831
terhialaketuri(a)gmail.com

Marko Soini
Keskustanuorten hallintokoordinaattori
045 2050677
marko.soini(a)keskustanuoret.fi