Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret: Jere Tapio Keskustanuorten puheenjohtajaksi kaudelle 2022-2023

keskiviikko 01.09.2021

Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret esittää 24-vuotiasta Jere Tapiota Keskustanuorten puheenjohtajaksi. Tapio on kotoisin Oulun Jäälistä ja hän elää tällä hetkellä monipaikkaista elämää sekä Oulussa että Rovaniemellä. Hän opiskelee johtamista Lapin yliopistossa.

Tapiolla on usean vuoden monipuolinen vaikuttaja- ja järjestökokemus. Hän on toiminut Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten johdossa varapuheenjohtajan roolissa vuosina 2020-2021. Tällä hetkellä hän tekee opiskelijapolitiikkaa Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtajana sekä Rovaniemen Keskustaopiskelijoiden hallituksessa. 

“Tahto tarjota panostani liitolle nimenomaan valtakunnan tasolla on ollut vahva jo useamman vuoden ja koen, että aika ja paikka on nyt oikea. Piiriltä saatu luottamus vetää mielen nöyräksi, ja odotan innolla edessä olevia keskusteluja sekä mahdollisuutta olla myös tätä laajemman joukon luottamuksen arvoinen. Korona-ajan vaikutukset on Keskutanuorissa tilkittävä, ja kaksivuotiskauden merkittävin tehtävä onkin vaikuttaa järjestömme yhteisöllisyyteen. Lisäksi on saatava uutta puhtia ja rohkeutta viestintään niin yhdessä kun some-aikana yksilöinäkin. Kun porukassa on hyvä olla ja viesti kulkee sekä kiinnostaa, saadaan joukkoon varmasti myös uusia kasvoja”, summaa Tapio ehdokkuudestaan.

 

Piirin puheenjohtaja Teemu Haukipuro on työskennellyt piirin johdossa Tapion kanssa jo kahden vuoden ajan. Haukipuro kuvailee Tapiota luotettavaksi tiimipelaajaksi, jolla on vahvaa kokemusta niin poliittisesta linjaamisesta kuin järjestön kehittämisestä eteenpäin. Lisäksi Haukipuron mukaan Tapio perehtyy asioihin ja uskaltaa rohkeasti tuoda näkemyksensä keskusteluissa esille.

”Johtamisopintojen sekä pitkä Kenu-historian ansiosta piirimme luottaa täysin Jeren kykyihin johtaa liittoa ja tuoda uutta boostia Suomen parhaimpaan nuorisojärjestöön”, sanoo Haukipuro

Keskustanuoret valitsee uuden puheenjohtajan liittokokouksessaan 29.-31.10.2021 Torniossa.

Lisätietoja:

Teemu Haukipuro, 044 0931805

puheenjohtaja / Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret

Jere Tapio, 040 7609463

puheenjohtajaehdokas