Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret tukee lämmöllä Lehtosen ja Oinas-Panuman eduskuntavaaliehdokkuutta

tiistai 26.04.2022

Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan piiri tukee erittäin lämpimästi Marjut Lehtosen, 28, ja Olga Oinas-Panuman, 22, eduskuntavaaliehdokkuutta. Lehtosta eduskuntavaaliehdokkaaksi esittää Keskustan Oulaisten kunnallisyhdistys sekä Keskustan Tervakaupunnin paikallisyhdistys. Oinas-Panumaa esittää Kurenalan paikallisyhdistys. 

Lehtonen heiluttaa tällä hetkellä sekä Pohjois-Pohjanmaan Keskustan että Oulaisten kaupunginhallituksen puheenjohtajan nuijaa. Lisäksi hän on Keskustanaisten varapuheenjohtaja. Lehtonen toimi Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtajana vuonna 2018-2019. Hän on osallistunut koko jäsenyysaikansa erittäin aktiivisesti piirin toimintaan sekä politiikkaan. Lehtonen oli ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa keväällä 2019. 

“Kolme vuotta on kulunut viime eduskuntavaaleista ja niiden aikana on tapahtunut paljon. Intoni yhteisten asioiden hoitamiseen on vain kasvanut. Olen kasvanut henkisesti, oppinut paljon uutta ja tutustunut moniin upeisiin ihmisiin. Työtä on vielä tehtävä ja uskon, että innolla ja rohkeudella saadaan aikaan paljon hyvää.”, kommentoi Lehtonen ehdokkuuttaan.

Marjut Lehtosta on esitetty Keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi Oulun vaalipiiriin. Kuva: Maija Pylväs

Oinas-Panuma tunnetaan Pohjois-Pohjanmaan Keskustan nuorimpana kaupunginvaltuuston puheenjohtajana sekä aluevaltuutettuna. Ennen aluevaltuustoa ja kunnallispolitiikkaa Oinas-Panuma vaikutti Keskustanuorten liittohallituksessa 2020-2021 sekä Oulun Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana 2021. Oinas-Panuma tavoittelee ensimmäistä kertaa eduskuntavaaliehdokkuutta. 

“Ajattelen, että nyt jos koskaan on aika tehdä näkyvää aluepolitiikkaa pelkäämättömällä ja nuorekkaalla otteella. Pohjois-Pohjanmaa tarvitsee vahvan edustajan, joka näkee koko maakunnan keskustojaan ja laitojaan myöten.”, summaa Oinas-Panuma ajatuksiaan ehdokkuudestaan. 

Olga Oinas-Panumaa on esitetty Pohjois-Pohjanmaan Keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi Oulun vaalipiiriin. Oinas-Panuma tavoittelee eduskuntavaaliehdokkuutta ensimmäistä kertaa.

“Puheenjohtajan mieltä lämmittää kuulla näiden kahden aktiivisen nuoren ehdokkuudesta puolueen piirin jäsenvaaliin. Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten tavoitteena on saada ehdokaslistalle vähintään yksi alle 29-vuotias nainen ja mies ehdokas, joten odotamme vielä jonkun pätevän nuoren miehen asettumista jäsenvaaliin”, kommentoi nuorten piirin puheenjohtaja Joel Taskila Lehtosen ja Oinas-Panuman ehdokkuutta.

Pohjois-Pohjanmaan Keskustan eduskuntavaaliehdokkaista käydään jäsenvaali syksyllä 2022. Eduskuntavaaliehdokkaat nimitetään jäsenvaalin pohjalta.

Lisätietoa:

Joel Taskila
Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtaja
p. 044 356 9435

Marjut Lehtonen
Jäsenvaaliehdokas Keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi
p. 040 593 5027

Olga Oinas-Panuma
Jäsenvaaliehdokas Keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi
p. 044 356 9063