Pohjois-Savon Keskustanuoret: Veera Ursin Keskustanuorten liittohallitukseen!

keskiviikko 27.09.2023

Pohjois-Savon Keskustanuoret esittää 23-vuotiasta Veera Ursinia Leppävirralta Keskustanuorten liittohallitukseen.

”Keskustanuorissa parasta ovat ystävät ja yhdessä tekeminen. Veeran toiminnassa nämä järjestömme parhaat puolet korostuvat. Hän on loistava ystävä, joka tekee pyyteettömästi työtä yhteisen hyvän eteen, toisia kuunnellen ja arvostaen. Veera uskaltaa unelmoida ja tavoitella parempaa, mutta ymmärtää samalla mahdollisuudet ja niiden rajat. Hän haluaa toimia oikein, järjestön etuja ajaen.” – Kertoo piirin varapuheenjohtaja Hilda Simpanen

Veeralta löytyy vankkaa näkemystä Keskustanuorten kehittämiseen järjestönä. Hänellä on vahva piirijärjestötausta, ennen Keskustanuorten piirin puheenjohtajuutta hän on toiminut mm. Lukiolaisten liiton piirin puheenjohtajana. Veera tuntee Keskustanuoret hyvin, sen haasteet, mutta myös mahdollisuudet.

”Keskustanuoret eivät ole välttyneet järjestöjä piinaavasta ongelmasta, jossa aktiiviset toimijat vähenevät ihmisten vapaa-ajan mahdollisuuksien lisääntyessä. Keskustanuoria on kehitettävä järjestönä entistä sisukkaammin ja vuoropuheluun on saatava mukaan toimijoita jokaiselta tasolta. On pureuduttava syvällisemmin etenkin osasto- ja piiritason toimintaan. Jäsenhankinnan lisäksi on pohdittava, kuinka voimme tarjota nykyisille jäsenille sellaista toimintaa, joka on mielekästä ja sitouttaa mutta ei uuvuta.

Vuoden 2025 kunta- ja aluevaalit ovat valtava potentiaali poliittiselle keskustelulle, johon Keskustanuorten täytyy aktiivisesti osallistua. Vaaleissa täytyy onnistua nykyisten jäsenten aktivoinnissa ja myös uusien jäsenten hankinnassa. Uskon, että ajoissa valmistautumalla ja yhdessä tehden saamme aikaan valtavasti!” – Veera Ursin.

Ursin on toiminut viimeiset kaksi vuotta piiri puheenjohtajana sekä vaikuttanut kuntapolitiikassa Leppävirralla kunnanvaltuutettuna. Veera on myös työskennellyt pyöräkuormaajan kuljettaja ja opiskelee nykyään metsätalousinsinööriksi Karelia AMK:ssa.

”On ollut ilo seurata kun nuoremmat ovat ottaneet vastuuta rakkaasta järjestöstämme ja innostuneet keskustanuorissa toimimisesta. Veera on luotsannut nuorten piiriä ilmiömäisesti, eikä hän ole karttanut vaikeitakaan keskusteluita tai vastuita. Näen hänessä juuri sitä paloa, joka muistuttaa meitä kaikkia siitä, miksi olemme kukin mukaan toimintaan lähteneet. Veera olisi erinomainen vastuunkantaja liittohallitukseen – kannatan lämpimästi!” – kertoo piirihallituksen jäsen, kotimaanavustaja Toni Viljamaa.

Keskustanuorten liittokokous järjestetään Kuopiossa 28.10.-29.10.2023. Liittokokouksessa valitaan Keskustanuorille uusi puheenjohtajisto sekä uudet liittohallituksen jäsenet. Nähdään Kuopiossa!

Lisätiedot:

Veera Ursin,

ursinveera@gmail.com