Pohjois-Savon keskustanuorten uusi puheenjohtajisto on valittu

lauantai 16.05.2020

Keskustanuorten Pohjois-Savon piiri ry on valinnut uuden puheenjohtajan Aapeli Rytkösen sekä varapuheenjohtajan Laura Syrin loppukaudelle 2020. Uusi puheenjohtajisto sekä vastavalittu toiminnanjohtaja pääsevät puhtaalta pöydältä ideoimaan ja kehittämään Pohjois-Savon keskustanuorten toimintaa entisestään.

Aapeli on 21- vuotias nuori Siilijärveltä ja on ollut keskustanuorten toiminnassa 2014 lähtien. Kokemusta Aapelilla on myös nuorisopolitiikan osa-alueella esim. nuorisovaikuttamisen asiantuntijana. Koska Aapeli on toiminut aiemmin varapuheenjohtajan, ei myöskään piirin johtaminen ole uusi asia. Aapelilla löytyy myös kokemusta kolmen vuoden takaisista kuntavaalista, jossa hän oli ehdolla Suomen nuorinpana ehdokkaana.

“Hiljaiseksihan tämä minulle osoitettu luottamus vetää. Tämä on upea tilaisuus päästä luotsaamaan kotipiiriäni kohti tulevaa ja valmistelemaan kuntavaaleja. Toivon että voimme yhdessä piirinä ottaa loikan tulevaisuuteen ja tehdä Pohjois-Savon Keskustanuorista maakunnan vetovoimaisimman nuorisojärjestön”, pohtii Aapeli.

Laura Syri on 20-vuotias nuori ja on myös kotoisin Siilinjärveltä. Henkilökohtaisia kiinnostuksen kohteita hänellä on mm. talous ja sijoittaminen. Harrastuksiin kuuluvat myös laskettelu sekä skeittaus. Kiinnostus poliittiseen toimintaan on lähtenyt liikkeelle Siilinjärven nuorisovaltuustosta, jossa hän on toiminut hallituksen jäsenenä sekä edustajana sivistyslautakunnassa ja kunnanvaltuustossa.

“Uutta tehtävääni odotan hieman jännittyneenä, mutta innoissani, sillä pääsen tekemään töitä tämän mahtavan piirin sekä järjestön eteen. Uutena varapuheenjohtajana odotan erityisesti tulevia kunnallisvaaleja sekä niihin liittyvää vaalityötä. Täytyykin varmaan jo saman tien avata muistio ja alkaa ideoimaan!” Laura iloitsee.

Aapeli Rytkönen
Laura Syri